Yhdysvalloissa poliisi on löytänyt räjähteitä elokuvateatteriampumisesta epäillyn miehen kotoa. Poliisin mukaan asunto on ansoitettu. Voi viedä jopa päiviä, ennen kuin räjähteet saadaan tehtyä vaarattomiksi.
Uutiskanava CNN:n mukaan lähialueet Auroran esikaupunkialueella Denverissä on evakuoitu.
Amerikkalaismedian mukaan ampujaksi epäilty on 24-vuotias James Holmes. Valkoisen talon mukaan tähän mennessä ei ole löytynyt merkkejä siitä, että ampuminen liittyisi terrorismiin.
Presidentti Barack Obama on esittänyt surunvalittelunsa uhrien perheille ja keskeyttänyt vaalikampanjamatkansa palatakseen Washingtoniin.
Naamioitunut ampuja iski Denverissä elokuvateatterissa, jossa oli meneillään uuden Batman-elokuvan Yön ritarin paluu ensi-ilta. Ampuja laukaisi teatterissa myös savu- tai kaasupommin.
Ampumisessa kuoli 12 ihmistä, joista 10 teatterissa ja kaksi myöhemmin sairaalassa. Lisäksi nelisenkymmentä ihmistä haavoittui.
Ampumisen takia elokuvan ensi-ilta Pariisissa on peruttu. Elokuvan tähtinäyttelijöiden oli määrä osallistua ensi-iltajuhlallisuuksiin Champs Elyseellä.