Mainos

Pohjois-Namibiasta löytyi valtava pohjavesivaranto

Ulkomaat  28.7.2012 | STT-AFP Muuta tekstin kokoa -+

Namibia on Afrikan kuivimpia valtioita, mutta siihen voi piakkoin tulla muutos. Saksalaiset tutkijat ovat löytäneet maan pohjoisosasta suuren muinaisen pohjavesivarannon, josta voi varovaisten arvioiden mukaan riittää seudun asukkaille vettä jopa 400 vuodeksi.

Saksalaisten mukaan vesi on laadultaan erittäin hyvää, mutta Namibian maatalousministeriö sanoo, että asian selvittäminen on vielä kesken.

"Jos varanto on tosiaan olemassa ja sen laatu varmistuu, se olisi helpotus pohjoisen Namibian vesihuollolle", sanoi ministeriön edustaja Abraham Nehemia.

Vesi lepää noin 280–350 metrin syvyydessä lähellä Angolan rajaa. Tutkijat varoittavat, että alueen porauksia pitää valvoa tarkkaan, sillä vesivarannon yläpuolella on suolaisen veden esiintymä, joka voi pilata sen.

Pohjois-Namibiassa asuu noin 800 000 ihmistä, mikä on vajaa puolet koko valtion väestöstä. Tällä hetkellä he saavat vetensä patoaltaasta Angolan puolelta.

Lähetä kuva, video tai juttuvinkki viestinä puhelimellasi numeroon 13222 tai käytä lomaketta.

Mainos
Ads by Google
Mainos
Mainos
Galleriat »|Ulkomaat

Galleriat

Mainos
Uusimmat » | Ulkomaat Down Up
Pääuutiset
Mainos
stats-image
Takaisin ylös