Poh­jois-Ko­rea: Ydinase tarpeen elin­ta­son ko­hen­ta­mi­sek­si

Pohjois-Korea perusteli maanantaina ydinasehankettaan sanomalla sen mahdollistavan perinteisen armeijan pienentämisen ja varojen ohjaamisen maan kuihtuvaan talouteen. Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun Pohjois-Korea myönsi julkisesti tavoittelevansa nimenomaan ydinasetta.

Pohjois-Korea perusteli maanantaina ydinasehankettaan sanomalla sen mahdollistavan perinteisen armeijan pienentämisen ja varojen ohjaamisen maan kuihtuvaan talouteen. Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun Pohjois-Korea myönsi julkisesti tavoittelevansa nimenomaan ydinasetta.

Pohjois-Korean virallisen KCNA-uutistoimiston kommentissa sanottiin, ettei ydinaseohjelmalla ole tarkoitus kiristää muita valtioita. Asiantuntijat arvelivat kuitenkin tuoreeltaan, että kannanotollaan Pohjois-Korea pyrki kiinnittämään maailman huomion itseensä ja antamaan painoa vaatimuksille kahdenkeskisistä neuvotteluista Yhdysvaltain kanssa.

"Vaikuttaa siltä, että heidän mielestään Yhdysvallat ei ole pelästynyt heidän viime kuukausien uhkauksiaan siinä määrin, kuin he olisivat toivoneet", sanoi professori Yu Suk Ryul Etelä-Korean Ulkopolitiikan ja kansallisen turvallisuuden instituutista.

"Emme halua ydinasetta kiristääksemme muita. Me yritämme supistaa perinteisten aseiden määrää ja suunnata inhimillisiä ja rahallisia voimavarojamme taloudelliseen kehitykseen ja kansalaistemme elintason parantamiseen", KCNA kirjoitti. Toimiston mukaan säästyvillä varoilla voidaan mm. ruokkia nälänhädästä kärsiviä. Pohjois-Korealla on 1,1 miljoonan sotilaan armeija.

Syy Pohjois-Korean tarpeesta varustautua sotaan vieritettiin Yhdysvaltain harteille. KCNA:n mukaan Yhdysvaltain vihamielinen asenne pakottaa Pohjois-Korean aseistautumaan.



Etelä-Korea kritisoi


Etelä-Korean presidentti Roh Moo Hyun puolestaan sanoi, ettei Etelä-Korea hyväksy naapurinsa mahdollisia ydinaseita. Roh puhui Tokiossa Japanin parlamentille. Hän korosti uskovansa kaikesta huolimatta rauhanomaiseen ratkaisuun.

Roh kertoi myös aikovansa lujittaa Etelä-Korean suhdetta Yhdysvaltoihin. Rohta on arvosteltu pehmeydestä Pohjois-Koreaa kohtaan ja torjuvasta suhtautumisesta Yhdysvaltoihin.

Roh tapasi nelipäiväisen Japanin-matkansa viimeisenä päivänä Japanin pääministerin Junichiro Koizumin. Pääministerit vakuuttivat pyrkivänsä rauhanomaiseen ratkaisuun Pohjois-Korean tilanteessa, mutta olivat eri mieltä keinoista, joilla ratkaisuun pyritään.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä