Oululainen vapaalaskija ja kiipeilijä on kuollut McKinley-vuorella Alaskassa. Hän putosi satojen metrien matkan yrittäessään laskea suksilla pahamaineisen jyrkkää kourua, kertovat paikallisen luonnonpuiston edustajat.
Menehtynyt kiipeilijä on 36-vuotias Ilkka Uusitalo. Hän oli kokenut kiipeilijä, joka yhdisti vuorikiipeilyharrastuksen ns. vapaaseen lasketteluun. Turmahetkellä hän liikkui vuorella kahden muun kiipeilijän kanssa.
Mies oli onnettomuuden sattuessa yli 5 400 metrin korkeudessa, ja sääolosuhteet olivat hyvät. Hän yritti laskea "Orient Express" -kourua, joka on jyrkimmillään 45 asteinen. Hänen valitsemaansa reittiä laskee suksilla vuosittain vain muutama ihminen, ja se on vaikeampi kuin toinen reitti, jota suurin osa kiipeilijöistä käyttää.
Uusitalo kaatui ja lähti syöksymään jäistä kalliorinnettä pitkin. Hän ei pystynyt pysähtymään vaan putosi railoon 4 800 metrin korkeudessa.
Ryhmän yksi jäsen jatkoi luonnonpuiston työntekijöiden leiriin. Toinen jäsen laskeutui lähellä olevien kiipeilijöiden avulla railoon, josta hän löysi kaverinsa kuolleena.
Myöhemmin luonnonpuiston työntekijä laskeutui alas railoon ja muut työntekijät nostivat hänet ja Uusitalon pois.
Ruumis kuljetettiin helikopterilla pois.
Pitkä kiipeilypäivä ja väsymys saattoivat vaikuttaa turmaan
Puistonvartijat eivät ole varmoja, mutta arvelevat, että seurue saavutti McKinleyn huipun ennen putoamistaan alas, sanoi paikallisen luonnonpuiston edustaja Maureen McLaughlin.
"He olivat olleet ulkona nousten ja laskien noin 24 tuntia. Heillä oli ollut pitkä päivä ja yö, joten väsymys on ehkä vaikuttanut, mutta emme ole varmoja putoamisen syystä."
Kuolema on toinen McKinleyllä viikon sisällä. Viikko sitten saksalaiskiipeilijä putosi samalla vuorella 300 metriä ja kuoli, sen jälkeen kun oli yrittänyt saada kiinni liukuvasta repustaan.
Vakavia lumilautailu- ja lasketteluonnettomuuksia on kuitenkin sattunut useita.
Luonnonpuiston mukaan suomalainen on vuoden 1972 jälkeen 16. ihminen, joka on saanut kyseisellä reitillä surmansa.
McKinley on Pohjois-Amerikan korkein vuori.

Kommentit
Nämä äärilajit ovat vaarallisia. Asettavat muuten pelastajatkin usein vaaraan, hyvä pitää mielessä.
Erittäin ikävä tapaus. Tällaisissa retkissä on aina vaaransa ja hyvinkin pieni virhe voi olla tapahtumien alkusyynä. Voimia omaisille ja muulle retkikunnalle.
Niin ikävä kuin tämä tilanne onkin, näen menehtyneen nimen julkaisemisen järkevänä. Retkikuntaan kuului kuitenkin kolme muutakin miestä ja jos olisi sanottu vain, että yksi heistä on menehtynyt, olisi aiheutettu huolta näitten miesten lähipiirissä. Toisekeen en ihan ymmärrä, miksi nimeä ei saisi julkaista. Kolmanneksi, Uusitalon nimi oli jo julkaistu useilla eri uustissivustoilla Yhdysvalloissa.
Osanottoni Virosta. Hyvä mies oli.
Omaisilta ei ole kysytty lupaa nimen julkaisuun. Terv. Lähipiiri.
Ikävä tapaus, mutta todellisuus ja turvallisuuskäsitys ei ole normaalilla tasolla, jos kyseiseen paikkaan lähtee laskua yrittämään. Kallista leikkimistä elämällä.
Mautonta laittaa nimi mukaan, ei muillakaan ole
Eiköhän omaisilta ole lupa nimen julkaisuun. Hän oli kuitenkin melkoisen tunnettu noissa piireissä, niin ettei tule turhaa spekulointia ja hätäilyä että kuka se oli.
Miksi on mautonta laittaa nimi mukaan? Henkilö on kuitenkin mainittu nimeltä myös paikallisten viranomaisten virallisessa tiedotteessa, jota on ainakin tekstin perusteella käytetty uutisen lähteenä. Muistaakseni myös kaleva uutisoi tästä Denalin retkestä taannoin ja taidettiin Ilkkaakin haastatella. Vai muistanko aivan omiani?
Itse olen tavannut Ilkan kiipeilyn parissa pariin kertaan ohi mennen, mutta en sen paremmin häntä tuntenut. Silti tällaiset ikävät uutiset laittaa miettimään asioita ihan erilailla. Omat tekemiset ja elämänarvot tulee arvioitua uudelleen, kun tapaturman uhrilla on oikeasti kasvot ja nimi. Voin vain kuvitella, miltä omaisista ja ystävistä tällä hetkellä tuntuu.
Nimi (ja kuva) löytyivät jo lauantaina kyllä muiltakin sivustoilta, joilla uutinen oli julkaistu ennen Kalevaa, aamun paperilehdessä oli myös. Yleensä tällaisissa uutisissa on nimi, jos on kyseessä tunnettu tai jollalin alueella meriittejä saavuttanut henkilö. Tapaus itsessään on surullinen. Kun juttuja on lukenut, on tullut tunne, että kaveri menetti henkensä tehdessään sitä, mitä eniten rakastaa.
Se näissä "vuoriharrastajissa" ihmetyttää, että he kokeilee "rajojaan" -olosuhteissa, joissa on erityisen suuret mahdollisuudet (pahoille)onnettomuuksille.. Vaati harrastus rahaakin "jonkinverran" ja paljon suunnittelua ja muiden huomiota ja huolehtimista.
Parempi se on lähteä rakkaan harrasteen kautta kuin keuhkosyövän uuvuttamana. Kannattaa joskus kokeilla tuota elämysurheilua, siihen voi jäädä koukkuun.
Murheellinen tapaus, joka koskettaa syvästi myös työyhteisöä. Mutta ennen kaikkea tämä on raskas isku Ilkan lähiomaisille.
surullista, osan ottoni omaisille ja ystäville.
Osanottoni. Upea luontokuvaaja myös.