Presidentti Vladimir Putinin piilottelu johtuu venäläisen oppositiokanava Dozhdin mukaan sairaudesta. Kanavan haastattelemien nimettömien lähteiden mukaan Putin on sairastanut flunssaa tai influenssaa ja ollut tämän vuoksi pois Moskovasta muutaman päivän.
Näiden lähteiden mukaan Putin on ollut Novgorodin alueella Valdaissa, missä sijaitsee presidentin virallinen residenssi. Valdai sijaitsee Moskovan ja Pietarin välillä.
Putinin tiedottaja Dmitri Peskov kieltäytyy kommentoimasta Dozhdin tietoja.
– Aihe on loppuun käsitelty.
Peskov on aiemmin kiistänyt Putinin olevan sairaana. Hän on myös kiistänyt Sveitsistä levinneet huhut, joiden mukaan Putin olisi siellä, koska hänen väitetty naisystävänsä synnytti pariskunnan yhteisen lapsen.
Presidentin internetsivun mukaan Putinin on määrä tavata huomenna Pietarissa Kirgisian presidentti Almazbek Atambajev. Venäjällä on liikkunut huhuja, joiden mukaan toimittajien akkreditoituminen tapaamiseen on peruutettu. Tiedottaja Peskov sanoo kuitenkin Slon.ru-sivustolle, että tapaamista pääsevät todistamaan kaikki toimittajat, jotka ehtivät ilmoittautua ajoissa.
Huhut Putinin ympärillä ovat viime päivinä velloneet villeinä. Syynä on ollut joidenkin virallisten tapaamisten peruminen. Viimeksi hän on esiintynyt toimittajien edessä puolitoista viikkoa sitten, kun hän tapasi Italian pääministerin Matteo Renzin.
Presidentin internetsivulle on tänään ilmaantunut tieto, jonka mukaan Putin on onnitellut sähkeellä Venäjän tiedeakatemian varajohtajaa Zhores Alfjorovia 85-vuotispäivän johdosta. Niin ikään sivulla kerrotaan Putinin esittäneen surunvalittelunsa kirjailija Valentin Rasputinin omaisille. Rasputin on kuollut viikonvaihteessa.
Tutkija: Putinilla kiire astua julkisuuteen
Venäjän presidentillä Vladimir Putinilla alkaa olla kiire astua julkisuuteen. Näin arvioi Aleksanteri-instituutin tutkija Hanna Smith.
Smith arvioi, että Putin ei voi enää pitkään lykätä ulostuloaan.
– Jos huominen esiintyminen perutaan, tätä hullunmyllyä ei pysäytä enää yhtään mikään. Silloin loputkin Putinin vahvan miehen imagosta alkaa karsiutua pois, koska siinä vaiheessa venäläisetkään eivät usko, että presidentti voisi olla vahva.
Smithin mukaan tilanne alkaa olla sen verran vaikea, että Putinin voisi olla parempi esiintyä kameroiden edessä jopa sänkypotilaana kuin pysytellä poissa. Yhtenä selityksenä Putinin katoamiselle julkisuudesta on esitetty sairautta.
Sisäinen valtataistelu ruokkii epävarmuutta
Smith toteaa, että nyt on vaikea arvioida Venäjän sisäistä valtataistelua. Hän kuitenkin huomauttaa, että siinä on huolestuttavia piirteitä. Valtaeliitin sisäinen tasapaino on herkkä, ja on liian varhaista nähdä, kuka hyötyy sekavuudesta ja huhuista.
– Hyötyjät voivat olla silovikit, oligarkkeja tai oppositiota. Se tiedetään vasta, kun tämä mysteeri alkaa selvitä.
Silovikeihin lukeutuu muun muassa puolustus- ja turvallisuusorganisaatioiden edustajia.
Smith arvioi, että Putinin kolmannella presidenttikaudella valtatasapaino ei ole ollut yhtä vakaa kuin aiemmin. Nyt näyttää siltä, että yksi ryhmä, ”kovan vallan miehet”, kuten turvallisuuspalvelu FSB ja armeija on ottamassa yliotetta. Tämä puolestaan saa aikaiseksi spekulaatioita siitä, mitä muut ryhmät yrittävät seuraavaksi tehdä. Smith tunnistaa selvän valtataistelun:
– Monet ovat sanoneet, että (oppositiopoliitikko Boris) Nemtsovin murhasta on lähtenyt efekti eteenpäin. Kun päällä on vielä Ukraina ja taloudellinen kriisi, ruokkii tilanne yhteiskunnallista epävakautta ja kuvaa siitä, että Venäjä ei olekaan kovin vahvalla kädellä johdettu. On tämä sellainen kokonaisuus, että ei tästä mitään hyvää voi pidemmällä tähtäimellä seurata.