Ulkomaat

Nato-maiden illallinen sujui Niinistön mukaan kauhukuvia rau­hal­li­sem­min

Ulkomaat 12.7.2018 0:54 | Päivitetty 12.7.2018 1:07
STT

Presidentti Sauli Niinistön mukaan Nato-johtajien illallinen sujui paljon etukäteen esitettyjä kauhukuvia rauhallisemmin. Nato-johtajat sekä kumppanimaat Suomi ja Ruotsi illallistivat keskiviikkona Naton huippukokouksessa.

- Kun sanoin jossain vaiheessa, että olen mielelläni vähän optimisti, olisi pitänyt sanoa paljon optimisti, Niinistö sanoi suomalaistoimittajille illallisen jälkeen.

Illallispöydän ääressä ei hänen mukaansa kuultu mitään Natoa hajottavaa, päinvastoin.

Niinistön mukaan Trump puhui aika paljon Pohjois-Korean tilanteesta, ja muutoin seurasi tarkkaan keskustelua. Venäjää Trump ei Niinistön mukaan käsitellyt millään tavalla.

Hän ei myöskään kertonut Nato-kumppaneille odotuksistaan Venäjän presidentin Vladimir Putinin tapaamiselle, koska kukaan ei sitä häneltä udellut, Niinistö kertoi.

- Täytyy ottaa huomioon, että tämä ei ollut mikään valmisteleva Helsingin kokous vaan Nato-tapaaminen.

Niinistö kertoi vaihtaneensa Trumpin kanssa päivän aikana muutaman sanan Suomeen tulosta.

"Naton ovetkin auki"

Trumpin suhde Venäjään on pysynyt arvoituksena, minkä takia tapaamiseen Putinin kanssa on ladattu paljon odotuksia.

Niinistö muistuttaa Trumpin turvallisuusneuvonantajan John Boltonin "paaluttaneen" odotuksia, kun hän on sanonut, ettei Krimistä tai sanktioista tule Helsingissä käänteitä.

- Nythän Naton kokous tänään päätti pitää Naton ovetkin auki, Niinistö huomautti.

Hän viittasi Naton päätöksen jatkaa avoimien ovien politiikkaa uusille jäsenille.

- Presidenttien tapaaminen Helsingissä tulee olemaan tällainen alkukokous, jossa vähän tutustutaan ja katsotaan, onko jatkoon mahdollisuuksia.

Venäjä oli yksi kolmesta teemasta, joista moni Niinistön mukaan myös puhui. Naton suhtautuminen Venäjään on ollut viime vuosina kaksiraiteinen: pitää toisaalta yllä dialogia, mutta toisaalta myös pelotetta. Niinistön mukaan tämän suuntainen ajatus välittyi nytkin keskustelusta.

Illalliselle osallistuivat Nato-maiden johtajien lisäksi Ruotsin pääministeri Stefan Löfven sekä EU:n puolesta Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Donald Tusk ja komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker.

MAINOS

Kommentoi

Nato on pöytälaatikkofirma, jonka tase on heikko ja myyntiluvut surkeat.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Hellevaroitus: Lähivuorokauden aikana on odotettavissa tukalaa hellettä koko maassa lukuun ottamatta Lapin maakuntaa.

Metsäpalovaroitus on voimassa Ahvenanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa, Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Pudasjärven, Taivalkosken ja Kuusamon kuntia sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Simo, Kemi, Keminmaa, Tervola, Muonio, Enontekiö ja Utsjoki.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

takaa-ajon mielekkyys?

339 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

siveysarvojen rappio

Siis sinulla on oikeus olla eri mieltä, mutta seksuaalisilla vähemmistöillä ei sitä oikeutta ole? Lue lisää...
kenellä on, kenellä ...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

21.7.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image