Egyptissä Hosni Mubarakin syrjäyttänyt vallankumous jatkuu, sanoi maan uudeksi presidentiksi valittu Mohamed Mursi. Hän piti ensimmäisen puheensa valtion televisiossa tuntien jälkeen siitä, kun keskusvaalilautakunta oli julkistanut presidentinvaalien tulokset.
Mursin mukaan vallankumous jatkuu, kunnes kaikki sen tavoitteet on saavutettu. Mursi sanoi puheessa olevansa kaikkien egyptiläisten presidentti.
Muslimiveljeskunnan ehdokas Mohamed Mursi päihitti vastaehdokkaansa, Hosni Mubarakin ajan pääministerin Ahmed Shafikin 51,7 prosentin äänisaaliilla. Vaalien äänestysaktiivisuus jäi vajaaseen 52 prosenttiin. Vaaleissa oli yli 50 miljoonaa äänioikeutettua.
Tulosten pelätään aiheuttavan levottomuuksia. Armeija on nostanut valmiuttaan ja vahvistanut joukkojaan eri puolilla Kairoa.
Mursin voiton ansiosta välitön kriisi vältettiin. Kairossa oli varauduttu laajoihin levottomuuksiin, jos vanhan vallan ehdokkaana pidetty Shafik olisi voittanut vaalit.
Armeija on luvannut luovuttaa vallan presidentille kuun loppuun mennessä. Islamistit epäilevät, etteivät kenraalit aio pitää lupaustaan.

Kommentit