Meppien mus­ke­lit kas­va­vat ensi kesänä

EU-parlamentin valta kasvaa ensi kesänä aimo askeleen, kun parlamentin ja komission välisiä suhteita määrittävä puitesopimus saadaan valmiiksi.

EU-parlamentin valta kasvaa ensi kesänä aimo askeleen, kun parlamentin ja komission välisiä suhteita määrittävä puitesopimus saadaan valmiiksi. Parlamentti hyväksyi tiistaina sopimukseen sisällytettävät periaatteet.

Puitesopimus antaa parlamentille muun muassa mahdollisuuden vaatia EU-komission puheenjohtajalta yksittäisen komissaarin eroa. Puheenjohtajan ei ole pakko potkuja antaa, mutta tällöin hänen on perusteltava päätöksensä parlamentille.

Sopimus vahvistaa myös parlamentin lainsäädäntöaloitteita koskevien pyyntöjen asemaa. Komissiolle tulee jatkossa selvät aikarajat, joiden aikana sen täytyy reagoida parlamentin pyyntöihin.

Käyttöön tulee myös uusi komission jäsenten kyselytunti, jolloin parlamentaarikot pääsevät hiillostamaan komissaareja ajankohtaisista aiheista.

Parlamentin vallan kasvun taustalla on joulukuun alussa voimaan tullut EU:ta uudistava Lissabonin sopimus.

Parlamentin täysistunnossa tiistaina vieraillut komission puheenjohtaja Jose Manuel Barroso kiitteli komission ja parlamentin asiassa löytämää yhteisymmärrystä. Sopimus siirtyy nyt juristien hiottavaksi, ja se on tarkoitus hyväksyä lopullisesti ensi kesänä.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä