Yhdysvaltain avaruushallinnon Nasan Mars-mönkijä on lähettänyt ensimmäisen värivalokuvan Maahan.
Tutkijoiden mukaan kuvassa näkyy Gale-kraatterin reunaa ja seinämää. Marsia tutkiva Curiosity-mönkijä laskeutui kraatteriin sunnuntaina yli kahdeksan kuukautta kestäneen matkan jälkeen.
Tutkijoiden mukaan kuva osoittaa, että tärkeimpiin tutkimusvälineisiin kuuluva kamera toimii. Kamera on suunniteltu niin, että sillä voidaan ottaa tarkkoja lähikuvia, mutta myös laajoja maisemakuvia.
– Se toimii. Tämä on mahtavaa. En malta odottaa, mitä muuta voimme nähdä, iloitsi tiedemies Ken Edgett.
Curiosity-mönkijä on pitkälle kehitetty tutkimuslaitos, jolla saadaan runsaasti uutta tietoa punaisesta planeetasta.
Sen tärkein tehtävä on selvittää, ovatko Marsin olot joskus olleet elämälle suotuisat.

Kommentit
"Ruokolahden leijona" , Mielenhallinnan (mind-controll) tarkoin harkittu ajankohta harhauttaa yleisön ajatukset ja mielenkiinto lähiviikkojen ja kuukausien poliittisista maanjäristyksistä TELLUKSELLA ! Aurinkokunta, maa mukaanlukien, on siirtymässä nykyisen ajanlopun jälkeen Vesimiehen, AQUARIUKSEN aikaan. Luvassa poliittista, geologista, ilmastollista ja yhteiskunnallista väkivaltaa.
Marsissahan ei ole ilmakehää., mistä nuo pilvet on taivaalla
Jutun kuva on taiteilijan näkemys monkijästä (handout) kuten kuvan alla lukeekin.
En tiedä onko muita värikuvia vielä julkaistu paitsi tuo videocapture.
Toimitukselle terveisiä.
Miksi tuo laite otti kuvan itsestään?
Mielenkiintoista on , paitsi kehittynyt tekniikka, myös se mihin mönkijää ja sen antureita käytetään. Mönkijän yksi tehtävä on kuulemma helpottaa maan ilmakehässä tapahtuvien muutoksien tutkimista. Eli maanilmakehässä on kuulemma tutkimusta vaikeuttavia tekijöita, kuten kosteus ja vesi. Marssin tutkimisella voidaan "ilmasto"malleja tutkia helpommin ilman em. haittaavia muuttujia. No tämäpä on uutinen, sillä luulin että koko maan ilmastomallit ovat täydellisä, koska ilmaston muutoksesta ja sen aiheuttajista puhutaan niin kuin ne olisivat 100% varmoja asioita. Eikö asia olekaan näin, vaikka em. tutkimustulosten pohjalta ollaan monessa maassa käynnistetty mittavat investoinnit ja laitettu ihmiset maksamaan mittavia ympäristöveroja ?
Ihmetyttää miten ihminen on koskaan laskeutunut puusta kun lukee näitä kyynisiä kommenteja. Ps. Itseäni kiinnostaa huomattavasti enemmän mars-mönkijässä käytetty tekniikka mitä esim. nälänhätä, joka on aivan toisenlainen asia eikä liity kyseiseen projektiin mitenkään.
Muista julkaisuista nähty se luvattu kuva.
Outoja nämä tällaiset jutut - kuva on väärä, ei se luvattu..
Kuvat on pakko julkaista suttuisina ettei huomattaisi että ne on kuvattu NASAN kellarissa.
Vilho hoi, himpun verran metsään meni. Kuvat on otettu ullakolla, kellarissa kun ruukataan säilyttää mm. Hailuodon edustalta napattuja syväläisiä.
Missä on se uutisen lupaama kuva????
Mitä järkeä on elvistellä kuvalla, joka on otettu linssisuojuksen läpi? Paremman olisi saanut parin kympin kännykkäkameralla pimeässä.
Turhaa tutkia kuollutta planeetta, jolla ei koskaan ole ollut elämää. Nämäkin miljardit olisi voitu käyttää paljon järkevämmin, vaikka nälänhädän korjaamiseen, lääkkeisiin, köyhien auttamiseen jne.
Pöh, tuo kuva on vain piirustettu malli mönkijästä, jolla on kamera "päässään". Sillä kameralla ottaa sitten niitä kuvia.
Curiosity-parka ei taida tietää, ettei pääse koskaan takaisin kotiin muiden ropottien luo?
Tuo kuva on otettu metrien päästä mönkijästä. Miten se on mahdollista? Kamerahan tietenkin on mönkijässä. Onko siellä kaksi mönkijää, jotka kuvaavat toisiaan?
Mielestäni moinen on humpuukia. Nuokin rahat olisivat kuuluneet sostoimelle.
Miksi sulle pitäisi tästä provikat maksaa?
Millä perusteella "kuuluneet"?
Missä on niitä kuvia? vai onko ne salaisia, kun suuri yleisö ei saa nähdä niitä kuvia.
Taiteilija