Ulkomaat

Lumi toi laskettelijat Montmartren rinteille Pariisiin

Ulkomaat 7.2.2018 21:00 | Päivitetty 7.2.2018 21:01
STT

Pariisin lumikaaos jatkui keskiviikkona, kun kaupungin julkinen liikenne oli lähes kokonaan jumissa. Ranskan pääkaupungin kadut olivat muutenkin aavemaisen hiljaiset, kun kaupunkilaiset olivat noudattaneet poliisin neuvoja ja jättäneet autonsa kotiin.

Tiistaina yli 2 000 ihmistä vietti yönsä hytisemässä autoissaan, kun lumi sai aikaan ennätykselliset 740 kilometrin liikenneruuhkat.

Lumi tuotti kuitenkin myös iloa lapsille ja laskettelijoille, jotka huristelivat alas Montmartren rinteitä kaupungin pohjoisosassa. Hupia piisasi runsaan tunnin ajan, ennen kuin poliisi hääti laskijat.

- Lumi tuntui hyvältä, hieman puuterimaiselta. Ei niin hyvältä kuin vuonna 2010, mutta 2010 olikin historiallinen vuosi, kehui "Montmartren hiihtokerhon" perustaja Gilles Prunevielle.

MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Metsäpalovaroitus on voimassa maan etelä- ja keskiosassa, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Simo, Ranua, Posio, Kemi, Keminmaa, Tornio, Ylitornio, Tervola, Pello, Rovaniemi, Kemijärvi, Salla, Kolari ja Pelkosenniemi. Ruohikkopalojen vaara on suuri seuraavissa Lapin kunnissa: Muonio, Kittilä, Sodankylä ja Savukoski.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Mannerheim oli hieno mies

218 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Antti Rinteen aika

Ei demareita kiinnosta miten Suomen käy. Näkeehän sen Rinteen katteettomissa lupauksissa. Valta se on mikä kiinnostaa. ... Lue lisää...
Sossunsetä

Jari ja sarjakuvat

Jari

20.5.

Naapurit

22.5.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image