Le­vot­to­muu­det laa­je­ni­vat uusiin lä­hiöi­hin Tuk­hol­mas­sa

Tukholman alueen levottomuudet levisivät yön aikana uusiin lähiöihin. Kukaan ei kuitenkaan ole poliisin mukaan loukkaantunut riehunnassa.

Tukholman alueen levottomuudet levisivät yön aikana uusiin lähiöihin. Kukaan ei kuitenkaan ole poliisin mukaan loukkaantunut riehunnassa. Kahdeksan ihmistä on otettu kiinni.

Levotonta on ollut useissa lähiöissä kaupungin etelä- ja länsipuolella. Autoja on poltettu ja ikkunoita rikottu. Husbyn kaupunginosassa tulessa on ollut puuverhoiltu rakennus. Jakobsbergissä puolestaan rikottiin liikkeiden ja poliisiaseman ikkunoita.

Tilanne rauhoittui noin kolmen aikaan aamuyöllä paikallista aikaa.

Autoja on poltettu myös ainakin Rinkebyn, Skarpnäckin, Norsborgin, Kistan ja Tenstan lähiöissä. Fittjan kaupunginosassa palojen sytyttäjät olivat naamioituneita.

Useissa paikoissa palomiesten sammutustöitä on häiritty heittelemällä kiviä.

Tutkijat ovat arvelleet, että levottomuuksien taustalla ovat asuinalueiden eriarvoistuminen, sosiaaliset ongelmat ja uskonpuute tulevaisuuteen.

Paikalliset ovat pitäneet syynä myös Husbyn viimeviikkoista välikohtausta, jossa iäkäs mies kuoli poliisin ampumisen seurauksena.

Levottomuudet alkoivat sunnuntai-iltana Tukholman luoteisosasta.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä