Suomen ja Itävallan sotilastiedustelujen kesken oli vakavia ongelmia Jemenissä siepattujen pelastusoperaation aikana, kertoo itävaltalainen Kurier-lehti. Suomessa asiasta kertoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.
Ilta-Sanomien mukaan Kurier väittää, että itävaltalaisilla olisi ollut siepattujen operaatioon tarkoitettu Learjet-kone valmiina jo kolme kuukautta sitten. Lento piti peruuttaa viime hetkillä.
Kurier kertoo Ilta-Sanomien mukaan myös, että Itävallan turvallisuuspiireissä suomalaisia kollegoja pidettiin asiassa ylimielisiä ja yhteistyökyvyttömiä.