Mainos

Lehti: Merien jääkato syynä Euroopan kylmyyteen

Merijään väheneminen Barentsinmerellä ja muualla pohjoisilla merialueilla saattaa olla syynä Eurooppaa koettelevaan kylmään säähän, kertoo brittiläinen sanomalehti Independent.

Ulkomaat  4.2. | Päivitetty 4.2. | STT, Muuta tekstin kokoa -+
Merijään väheneminen Barentsinmerellä ja muualla pohjoisilla merialueilla saattaa olla syynä Eurooppaa koettelevaan kylmään säähän, kertoo brittiläinen sanomalehti Independent.

Lehden haastattelemien ilmastotutkijoiden mukaan jääkato vaikuttaa korkeapainealueiden syntyyn Pohjois-Venäjällä, ja ne vuorostaan kuljettavat hyytävää ilmaa Siperiasta Länsi-Eurooppaan.

-- Avoimet merialueet toimivat kuin lämmittimenä, sillä vesi on lämpimämpää kuin arktinen ilma. Se suosii korkeapainealueiden muodostumista Barentsinmeren liepeillä, ja ne ohjaavat kylmän ilman Eurooppaan, kertoo professori Stefan Rahmstorf Potsdamin ilmastontutkimuslaitoksesta.

Jään määrä Barentsinmerellä on tutkijoiden mukaan ollut tänä talvena huomattavan pieni. Jo vuonna 2009 Potsdamissa tehdyt ennusteet arvioivat, että merijään hupenemisesta seuraa kylmiä talvia.

-- Jos joku ajattelee, ettei jossain kaukana pienenevä jäämassa vaikuta häneen, hän on väärässä, toteaa ennusteen laatinut tutkija Vladimir Petuhov.

Onko sinulla aiheesta lisätietoa?

13222 Lähetä

Mainos
Ads by Google

Kommentoi

20/20 kommenttia

selityksiä
4.2.2012 19:33

Joopa joo.Oli helle,tai pakkanen,niin selitys löytyy jään sulamisesta jossain päin maailmaa.


pakastin
4.2.2012 18:08

80-luvun lopulla oli jokune kylmä talvi peräjälkeen - kylmempiä kuin tämä nykyinen. Liekö silloinkin ollut avanto Barentsinmeressä? Oli uutinen sitten totta tai ei, niin se on kuitenkin hyvä syy nostaa dieselin hintaa ja jättää laskematta sähkön hintaa.


Demari
4.2.2012 15:57

Todellinen syyllinen on liian pienet puoluetuet. Asia on korjattava välittömästi.


päästövero
4.2.2012 14:52

Jossain lukee, että "saattaa olla syynä" ja Kaleva uutisoi asian faktana. Kaleva on taantunut pahaisten iltapäivälehtien tasolle. Nämä tutkijat saavat sitä paremmin rahoitusta mitä räväkämpiä tuloksia esittelevät.


Hans
4.2.2012 13:44

Jos on tavallista kylmempää syy on ilmaston lämpenemisessä, jos tavallista kuumempaa syy on ilmaston lämpenemisessä. Suomen ilmasto on viime vuosina muuttunut enempi mannerilmastoksi, kylmät talvet ja lämpimät kesät, mikähän vaikutus vallitsevilla tuulen suunnilla on tähän ollut? Ois kiva nähdä jotain mittausdataa siitäkin.


Säätieteilijä
4.2.2012 13:43

Kylmän ilman syy on talvi.


Tempora mutantur, nos et mutamur in illis
4.2.2012 13:42

ihan normi talvi, haloo!


hööki
4.2.2012 13:09

höpön höpö varmaan taas joku ekoterroristi on saanu ajatuksensa julki.


Nimimerkki
4.2.2012 12:01

kait tuon takia voi sähkön ja bensan hintaa nostaa


Nimimerkki
4.2.2012 10:58

Joo se maapallon ilmakehä säätelee itteensä ja kun meri on auki niin lämpöä haihtuu ja se taas vaikuttaa siihen että tulee kylmä ja meri jäätyy... Mikäs seny olikaan, 1972 vuosi ja George Kukla ja presidentti Nixon...


Intepententti
4.2.2012 10:46

Jos planeetan ilmasto lämpenee, niin Suomen ilmasto kylmenee. Jos planeetan ilmasto kylmenee, niin Suomen ilmasto kylmenee. Olemme aina voittajia, kuten tavallista.


Pera Ukkola
4.2.2012 10:36

Joku vielä luottaa näihi brittilehtiin ja niiden haastattelemiin "tutkijoihin" ja "asiantuntijoihin"? Hah.


Tarkkailija
4.2.2012 10:12

Jos olisi mahdollista niin muuttaisin täältä kauas aina talveksi johonkin missä palmut ja minä huojuisin leppeässä merituulessa ! Tämä jättipakastimessa asuminen alkaa näin vanhana miehenä tuntumaan vastenmieliseltä ja totta puhuen eihän nämä leveysasteet ole tarkoitettu ihmiselle asumiseen !


Tietää
4.2.2012 10:02

Jos haluaa tietää mikä Stefan Rahmstorf on miehiään, niin kannattaa tutustua Climategaten paljastuksiin. Rehellisyydestä ja Rahmstorfista ei oikein voi mainita samassa lauseessa.


Nimimerkki
4.2.2012 09:59

jopas on löytynyt hyvä syyllinen,"sää".sama pirulainen joka sotkee mm.suomessa junien aikataulutkin.


Nimimerkki
4.2.2012 09:52

Voi olla tottakin, mutta mikään erikoisen kylmä talvi tämä ei ainakaan Suomessa ole ollut. Vielä 80-luvulla tällainen oli vuodenaikaan nähden normaalia säätä, enkä silloin muista mainitun sulan meren vaikutuksesta mitään.


malla
4.2.2012 09:38

Jos jääkausia on ollut maapallolla niin miksei niitä voisi tulla myöhemminkin. Eikös niitä ole ollut jo ainakin kaksi. Mihin se kasvihuoneilmiö on kadonnut? Viime talvi joulukuu sekä helmikuun välinen aika oli kylmää. Maapallo elää omaa elämää ei siihen liikenne paljoa vaikuta. Esim. Suomen käsivarsi ennen jääkautta (viimesintä) on ilmasto ollut paljon lämpimämpi männyt ovat kasvaneet saanan rinteillä.


Nimimerkki
4.2.2012 09:25

Ei tuota kunnon liminkalainenkaan peruskriitikko usko.


Nimimerkki
4.2.2012 08:57

jääkausi tulee!


Väsynyt
4.2.2012 08:45

Vuonna 2009 oli kylmä talvi. Kas kun "ennusteet" osas sen jälkikäteen arvata


Mainos
Mainos
Galleriat »|Ulkomaat

Galleriat

Mainos
Uusimmat | Ulkomaat Down Up
Mainos

Terve24 Blogit

Blogeihin
Mainos
stats-image
Takaisin ylös