Kongon demokraattisessa tasavallassa 19 ihmistä on kuollut armeijan ja kapinallisten välisissä yhteenotoissa. Väkivaltaisuudet jatkuivat tiistaina toista päivää.
Lisäksi yhteenotoissa on haavoittunut 27 ihmistä. Suurin osa kuolleista ja haavoittuneista oli kapinallisryhmän jäseniä.
Väkivallan yltymisen uskotaan liittyvän YK-joukkojen saapumiseen. Hallinnon edustaja Lambert Mende arveli, että M23-ryhmän hyökkäyksen tarkoituksena on painostaa tai jopa estää YK:n erikoisjoukkoja levittäytymästä maahan.
Järjestön pääsihteeri Ban Ki-moonin on määrä vierailla maassa keskiviikkona. Ban käy myös Ruandassa ja Ugandassa. Molempia maita on syytetty M23:n tukemisesta.
YK:n turvallisuusneuvosto hyväksyi tänä keväänä 2 500 sotilaan lähettämisen Kongon demokraattiseen tasavaltaan.