Donald Trump aloitti kaivamalla kuoppaa Hillary Clintonille, mutta kapsahti sinne lopulta itse.
Ihan kuin Trumpilta olisi yksinkertaisesti loppunut hänen markkinoimansa kestävyys.
Trump starttaa ensimmäiseen presidenttiehdokkaiden televisioväittelyyn hienosti. Hän on jopa rauhallinen ja asiallinen – noin kahden minuutin ajan.
Heti alussa hän tekee linjavedon. Clinton kutsuu Trumpia Donaldiksi. Trump sen sijaan kutsuu Clintonia ”ministeri Clintoniksi”, selvästi korostaakseen Clintonin paikkaa poliittisessa järjestelmässä ja osoittaakseen hänen olevan syypää kaikkeen, mikä Amerikassa on pielessä.
Väittely alkaa talousasioista, ja Trump pääsi kääntämään useat kysymykset Clintonin kritiikiksi. Hän kehuu omaa verosuunnitelmaansa ja talousaikeitaan. Niistä tulee Trumpin sanoin ”kaunista katseltavaa”. Hän hyökkää vapaakauppasopimuksilla ja Clintonin puolison Bill Clintonin presidenttiaikoinaan tekemillä päätöksillä.
Kun puheeksi tulee Trumpin verotietojen julkistaminen (jota hän ei ole suostunut tekemään), Trump viskaa pallon Clintonille ja tämän sähköposteihin. Julkistan omani, kun Clinton julkistaa sähköpostinsa, Trump sanoo.
Äärijärjestö Isisin Trump ujuttaa mukaan aina, kun voi. Kun puhe tulee turvallisuudesta, Trumpilla on valmiina kaksi voimasanaa: laki ja järjestys.
Hän iskee kaikilla niillä keinoilla, joilla isketään, kun yritetään todistaa vastapeluri ryvettyneeksi ja epärehelliseksi. Hän väistää liukkaasti kuin saippuoitu silakka: alkaa vastaamaan, mutta vaihtaa aiheen omaan viestiinsä – kuten fiksu väittelijä tekeekin.
Paikoin Trump huutaa päälle, mutta Clinton pysyy rauhallisena. Sähköpostiskandaalin osalta hän vastaa maltillisesti tehneensä virheen.
– Donald, tiedän, että elät omassa maailmassasi, hän napauttaa johonkin väliin.
Faktantarkistajilla kieltämättä riittää töitä, molempien osalta. Yksi räikeimmistä väitteistä tulee Trumpilta: hänen mukaansa Clinton on taistellut Isisiä vastaan koko aikuisikänsä.
Nykymuotoinen Isis syntyi vasta kolme vuotta sitten, Clinton 1947. Clinton luopui ulkoministerin tehtävästä alkuvuodesta 2013.
Mitä uutta tässä on?
Ehdin ajatella, ettei väittely oikeastaan tarjoa mitään uutta. Molemmat pääsevät toistamaan omaa kantaansa, molemmat ovat oma itsensä.
Clinton on älykkäämpi ja osaavampi, Trump huutaa päälle ja puhuu totuttua lastenkieltään. Ihmiset ovat pahoja tai hyviä, tapahtuu erittäin surullisia asioita, hän itse on tehnyt mahtavaa työtä. Välillä Trump tuhahtaa.
Hän ei vaikuta yhtään aiempaa fiksummalta tai presidentillisemmältä, eikä Clinton pätkääkään innostavammalta, empaattisemmalta tai miellyttävämmältä ihmiseltä. Paikoin, suunnitelmiaan selostaessaan, hän kuulostaa jopa liian rutinoituneelta.
On vaikea uskoa, että näin käännettäisiin yhdenkään vielä epätietoisen äänestäjän pää.
Molemmilta ehdokkailta puuttuu karisma.
Kunnes päästään ulkopolitiikkaan. Clinton pesee Trumpin, sillä Clintonista näkee, että hän todella tuntee asiansa.
Trump huojuu kuoppansa reunalla – ja lopulta kaatuu sinne.
Syypää on Irakin sota.
Tiedotusvälineiden faktantarkistuksissa on osoitettu useammankin kerran Trumpin kannattaneen Irakin sotaa. Mutta nyt hän melkeinpä kilahtaa. Ei ole totta, Trump väittää.
Trump aloittaa kiihkeän yksinpuhelun kannastaan ja keskusteluistaan juontaja Sean Hannityn kanssa. Hän vauhkoaa ja vakuuttaa, ettei tukenut Irakin sotaa.
Keskustelun vetäjä, NBC-uutiskanavan Lester Holt yrittää alkuperäisellä kysymyksellään väliin useamman kerran, mutta turhaan. Trump pauhaa menemään.
Kun Holt lopulta saa kysyttyä, miksi Trumpin arviointikyky olisi parempi kuin Clintonin, hän vastaa temperamentillaan. Koska Trumpilla on hyvä sellainen. Voittajatemperamentti.
Clintonin ei tarvitse kuin katsella vierestä, kuinka Trump tekee itsestään pelleä.
Väittely on Clintonin.