Konohana Family on lajissaan pitkäikäinen yhteisö. Japanissakin erikoisena pidetty Konohana on onnistunut luomaan omavaraisen, melkein satahenkisen yhteisön, joka viljelee oman ruokansa ja elää rauhanomaista elämää.
Länsimaalaiselle vieraalle Konohana tarjoaa monenlaista eksotiikkaa. Fiksut toimintatavat ja periaate, että mitään ei heitetä hukkaan eikä turhaa jätettä synnytetä, vetoavat ympäristöasioista kiinnostuneihin.
Yhteisöön liittyvä mystiikka sekä monimutkainen kosmologia ja maailmankuva taas kiehtovat henkisyyttä tavoittelevia.
Vaikka yhteisön jäsenet painottavat, että kyse ei ole uskonnollisesta yhteisöstä, on siinä piirteitä erityisesti buddhismista.
Yhteisöä on luultu kultiksi ja siitä saa helposti sellaisen kuvan pintapuolisesti: henkinen johtaja pitää linjapuheita, itsereflektio ja muiden arvostelu on osa elämää, parisuhteita ei juuri ole perinteisessä mielessä, universumin värähtely tuntuu riisinjyvissä ja lapset ovat kaikkien kasvatusvastuulla.
Hörhöosastolle menee, että heilahtaa.
Toisaalta taas Konohanassa sosiaaliset suhteet ovat kaiken keskiössä ja lapset vaikuttavat pelkästään reippailta ja iloisilta ja tyytyväisiltä elämäänsä. Jäsenten mukaan kyseessä on uusi elämisen malli, vaikka kommuunielämä ei sinänsä tuore ajatus olekaan.
Vierailuni aikana sain liikkua alueella avoimesti ja kuvata kaikkea ja puhua kaikkien kanssa esteettä. Avoimuuden puutteesta Konohanaa ei voi syyttää. Yhteisön säännöllinen elämä miellytti arkikaaokseen tottunutta viikonlopun ajan, mutta pidemmän päälle se ei välttämättä sopisi: ego on minussa vahvana.
Vaikka sosiaalinen elämä yhteisössä oli avointa ja ystävällistä, se tuntui osin perustuvan torumiselle. Kääntäjäni simultaanitulkkasi minulle saamaansa palautetta, jossa hänen kollegansa arvostelivat häntä kyseisen päivän toimista. Hänen mukaansa työtoverit sanoivat häntä itsekkääksi. Kysyin, miltä se hänestä tuntuu.
– Kyllä se on totta, olen tänään ajatellut liikaa itseäni enkä tarpeeksi muita. Minun pitää muuttua enemmän, hän sanoi.
Konohanassa kuulin myös tarinoita syöpään sairastuneesta naisesta, joka olisi voitu leikata, mutta hän ei halunnut leikkausta. Taudit johtuvat hänen mukaansa mielestä ja hän otti sen haasteena parantaa itsensä muuttamalla omaan mieltään. Hänen vointinsa oli kuulemma huono.
Tapasin myös nuoren naisen, joka sanoi parantuneensa skitsofreniasta kolmen kuukauden luonnonterapiahoidon jälkeen Konohanassa. Hän vaikutti rauhalliselta ja hyvinvoivalta, mutta en ole lääkäri.
Konohanassa töihin ja elämään suhtaudutaan japanilaisella vakavuudella: kaikki pyrkivät tekemään parhaansa. Tämä tekee Konohanan hörhöilystä erikoisen pragmaattista. Tämä kaksijakoisuus on vieraalle hämmentävää mutta helpottavaa: puheet universumin värähtelystä ja siitä, että henkemme ovat valinneet tämän hetken syntyäkseen, voi hyväksyä tai hylätä.
Aina on käytännön hommia tarjolla.
