Kirkot lähes kiel­let­ty­jä monissa mus­li­mi­mais­sa

Sveitsin minareettikielto nostatti kuluneella viikolla suuria tunteita paitsi islamilaisissa maissa myös Euroopassa. Kritiikin yksi huippuhetki koettiin tiistaina, kun Turkin EU-jäsenyysneuvotteluista vastaava ministeri Egemen Bagis suositteli rikkaille muslimeille rahojen pois vetämistä Sveitsin pankeista.

Minareettikielto kuohuttaa maailmalla. Turkin pääkaupungissa Ankarassa osoitettiin keskiviikkona mieltä Sveitsin suurlähetystön edustalla.
Minareettikielto kuohuttaa maailmalla. Turkin pääkaupungissa Ankarassa osoitettiin keskiviikkona mieltä Sveitsin suurlähetystön edustalla.

Sveitsin minareettikielto nostatti kuluneella viikolla suuria tunteita paitsi islamilaisissa maissa myös Euroopassa. Kritiikin yksi huippuhetki koettiin tiistaina, kun Turkin EU-jäsenyysneuvotteluista vastaava ministeri Egemen Bagis suositteli rikkaille muslimeille rahojen pois vetämistä Sveitsin pankeista. Samaa oli ehdottanut vähän aiemmin europarlamentin vihreiden ryhmänjohtaja Daniel Cohn-Bendit.

Kirkkojen rakentaminen on kuitenkin edelleen hyvin tarkasti rajoitettua tai jopa kiellettyä puuhaa pääosassa muslimimaita.

Esimerkiksi Indonesiassa, jota on perinteisesti pidetty monikulttuurisena ja suvaitsevaisena muslimimaana, on tänäkin vuonna jouduttu sulkemaan ainakin yhdeksän kirkkoa paikallisten painostusryhmien uhkailun vuoksi, kertoo Yhdysvaltain ulkoministeriön raportti.

Indonesiassa on ollut myös useita tapauksia, joissa maan hallitus on puuttunut uusien kirkkojen rakentamiseen. Hankkeiden pysäyttämistä on perusteltu turvallisuussyillä.

Egyptissä on ikiaikainen, miljoonia ihmisiä käsittävä koptikristittyjen vähemmistö. Uuden kirkkorakennuksen rakentaminen edellyttää kuitenkin lupaa paikallisen muslimiyhdyskunnan johdolta. Lupien saamisessa on ollut suuria hankaluuksia: hakemuksiin on esimerkiksi vaadittu liitteitä, joiden hankkiminen on käytännössä mahdotonta.

Uskonnollisten rakennusten lisäksi Egyptissä kiistellään uskontojen rajat ylittävistä parisuhteista. Farshootin kaupungissa, noin 300 kilometriä Kairosta etelään, tuhottiin pari viikkoa sitten viitisenkymmentä koptien omistamaa liikettä, kun koptimiehen väitettiin häväisseen muslimineidon kunnian, kertoo uutistoimisto Reuters.

Saudi-Arabiassa ei ole lainkaan kirkkoja, sillä laki kieltää kristinuskon julkisen harjoittamisen. Laissa on monta muutakin kohtaa, joista riittäisi sanomista. Esimerkiksi jos kristitty voittaa Saudi-Arabiassa oikeusjutun, hänen saamansa korvaus on vain puolet siitä mitä muslimille maksettaisiin.

Pakistanissa perustuslaki takaa uskonnonvapauden maan 2,8 miljoonalle kristitylle, mutta militanttien iskut ovat viime vuosina käytännössä estäneet perustuslain toteutumisen. Yhdysvaltain ulkoministeriön mukaan myös aluehallinto evää säännönmukaisesti kirkkojen rakennusluvat. Samalla viivalla kristittyjen kanssa ovat muun muassa ahmaddiyya-muslimit ja baha´it.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – löydä suosikkisi klassikoiden ja uutuuksien joukosta.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä