Ulkomaat

"Jihadistit ovat hartaita muslimeja, mutta kaikki muslimit eivät ole jihadisteja"

Ulkomaat 15.3.2018 0:27
STT

Islam ja terrorismi on aihe, jossa keskustelun ääripäät eivät Suomessa helposti kohtaa. Keskustelun normalisoiminen on terroristeihin henkilökohtaistakin tuttavuutta haluamattaan tehneen Atte Kalevan tuoreen kirjan tavoite.

Keinona on tiedon lisääminen. Se näkyy jo kirjan nimessä Jihad ja terrori, ei muslimit tai islam ja terrori.

- Jihad käsitteenä on osa islamia, ja jihadistit itse kokevat olevansa ensisijaisesti hurskaita muslimeja. He tosin muodostavat maailman ja myös Suomen muslimeista vain pienen osan, Kaleva muistuttaa.

Hän kirjoittaa ja taustoittaa jihadistimia, joka on sunnalaisen islamin vanhoillisen salafistisien suuntauksen yksi alalaji. Pienuudestaan huolimatta jihadismi on saanut näkyvyyttä, eikä jihadisteja voi selittää pois selittämällä terrori-iskuja poliittisiksi teoiksi. Tällainen ajatus olisi Kalevan mukaan fundamentalistille absurdi: hänelle politiikka ja uskonto edustavat yhtä ja samaa islamia.

- Vapaassa ja avoimessa yhteiskunnassa myös islamia pitää voida kritisoida tosiasioihin pohjautuvin argumentein, aivan kuten mitä tahansa uskomusjärjestelmää, joutumatta pelkäämään leimaamista rasistiksi. Samalla on väärin yleistää islamia koskeva kritiikki koskemaan automaattisesti kaikkia muslimeja, Kaleva kirjoittaa.

"Uhka kasvaa vielä lähivuodet Suomessa"

Kaleva käy kirjassa islamin perusteiden lisäksi läpi jihadismin kehittymistä klassiselta kaudelta Afganistanin neuvostomiehityksestä al-Qaidan globaaliin jihadismiin ja Isisin julistamaan kalifattiin sekä sitä seuranneeseen pirstaloitumiseen.

Kalevan mukaan Syyriassa ja Irakissa Isis-järjestön riveissä radikalisoitunut sukupolvi vaikuttaa maailmalla vielä 10-15 vuotta. Tämä merkitsee sitä, että jihadistisen terrorin uhka myös Suomessa kasvaa lähivuodet.

- Se asettaa suuria haasteita sekä terrorismintorjunnassa mukana oleville viranomaisille että muslimiyhteisöille itselleen, Kaleva kirjoittaa.

Kalevan mukaan uhkaa ei pidä paistutella mutta siihen pitää varautua. Ensiarvoisen tärkeää varautumisessa on sekä jihadistisen ajattelun sekä sille henkilöitä altistavien tekijöiden tunteminen.

Vetoavaan jihadistipropagandaan tutustuvat syrjäytyneet nuoret radikalisoituvat, kun he saavat kokemuksia elämän merkityksellisyydestä ja yhteisöön kuulumista. Tähän malliin sopii Kalevan mukaan myös Turun puukkoiskusta syytetty marokkolaismies. Suomalaisen yhteiskunnan instituutioita ei enää koeta auktoriteeteiksi.

- Tämän vuoksi on ehdottoman tärkeää, että muslimiyhteisöt tuomitsevat keskuudessaan väkivaltaisen jihadin kaikissa muodoissaan, Kaleva kirjoittaa.

Al-Qaida sieppasi kapteeni evp Kalevan ja hänen vaimonsa Leilan Jemenissä joulukuussa 2012. Panttivankeus päättyi vajaat puoli vuotta myöhemmin.

MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Juha Sipilä ehdottomasti jatkoon.

197 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Uhkailulla ja kiristyksellä aikaansaadun kilpailukykysopimuksen kohtuuttomat lomarahaleikkaukset tuntuvat monen kukkaroissa!!

Ehkäpä me jotka maksemme kaiken, veroprosentti yli 40%, ollaan kyllästytty elättämään jos jonkin sortin joutilasta ja vä... Lue lisää...
Kapitalisti

Jari ja sarjakuvat

Jari

21.6.

Naapurit

22.6.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image