Jä­ris­tys herätti ou­lu­lais­opis­ke­li­jan päi­vä­unil­ta Phu­ke­tis­sa

Phuketissa vaihto-opiskelijana oleva oululainen Marjukka Koivuniemi heräsi keskiviikkona kesken päiväunien vaimeaan tärinään.

Phuketissa vaihto-opiskelijana oleva oululainen Marjukka Koivuniemi heräsi keskiviikkona kesken päiväunien vaimeaan tärinään.

"Ei se ollut mikään voimakas järistys. Piti ihan miettiä, että onkohan se maanjäristys, vai kuvittelenko vain", hän sanoo.

Koivuniemi on viiden muun suomalaisen kanssa Phuketin saaren keskiosassa Kathussa, noin kymmenen kilometrin päässä Phuketin rantakohteista.

"Täällä jälkijäristykset eivät tuntuneet ollenkaan."

Koivuniemen mukaan Kathussa tilanne on rauhallinen. "Kaupat ovat auki ja autot kulkevat ainakin toistaiseksi normaalisti. Jonkin verran kaduilla näkyy Patongilta evakuoituja matkailijoita isojen matkalaukkujen kanssa."

Tilannetta on seurattu opiskelija-asunnossa televisiosta ja netin välityksellä. Puhelinyhteydet Phuketissa ovat tökkineet, mutta netti on toiminut koko ajan hyvin.

Myös tieto huolestuneille läheisille Suomeen on saatu välitettyä.

Facebookin kautta Koivuniemi on ollut yhteydessä myös Phuketin Patongilla opiskeleviin kavereihin.

"Siellä he ovat hotellien katoilla, kuten kaikki muutkin ihmiset. Sen verran on vuodesta 2004 opittu, että ei siellä kuulema paljon ihmisiä kaduilla ole", Koivuniemi sanoo.

Koivuniemi on ollut vaihdossa nyt 2,5 kuukautta. Maanjäristys oli hänelle ensimmäinen.

Ilmoita asiavirheestä