Mainos

Hirviöetanat piinaavat taas Floridaa

Afrikasta peräisin olevat jättietanat ovat tuhoamassa Floridan, erityisesti Miamin ympäristön. Jopa kahdenkymmenen sentin mittaiseksi kasvava nilviäinen on sitkeähenkinen, ja voi elää jopa yhdeksän vuotta. Lisäksi se lisääntyy vauhdilla.

Ulkomaat  10.2. | STT Muuta tekstin kokoa -+

Afrikasta peräisin olevat jättietanat ovat tuhoamassa Floridan, erityisesti Miamin ympäristön. Jopa kahdenkymmenen sentin mittaiseksi kasvava nilviäinen on sitkeähenkinen, ja voi elää jopa yhdeksän vuotta. Lisäksi se lisääntyy vauhdilla.

Hirviöetanan ruokavaltioon kuuluu satoja alueen kasveja, joista osa on tärkeitä alueen taloudelle. Vaarassa ovat muun muassa melonit ja maapähkinät. Vaaralliseksi etanan tekee kuitenkin se, että sen erittämä limavana sisältää aivokalvontulehdusta levittäviä loisia.

Niljakkaista naapureista on haittaa myös rakennuksille, sillä ne syövät tiettyjä seinäpinnoitteita, kuten stukkoa. Etanoita onkin kerätty alueen pihoilta ja puutarhoista jo tuhansia.

Edellisen kerran Floridassa taisteltiin jättietanoita vastaan 60-luvulla. Tuolloin alueelle salakuljetetuista otuksista päästiin eroon vasta kymmenen vuoden uurastuksen jälkeen. Kulut olivat yli miljoona dollaria.

Onko sinulla aiheesta lisätietoa?

13222 Lähetä

Mainos
Ads by Google

Kommentoi

2/2 kommenttia

Nimimerkki
11.2.2012 10:55

Miksi etanoita on pitänyt salakuljettaa alueelle ?


Suurta
11.2.2012 10:07

Kaikki on amerikassa suurta etanat ja korvaukset


Mainos
Mainos
Galleriat »|Ulkomaat

Galleriat

Mainos
Uusimmat | Ulkomaat Down Up
Mainos

Terve24 Blogit

Blogeihin
Mainos
stats-image
Takaisin ylös