Mainos

Himalajan jäätiköt sulavat oletettua hitaammin

Himalajan jäätiköt sulavat uuden tutkimuksen mukaan huomattavasti aiempia arvioita hitaammin. Tieto on lohduttava alueen asukkaiden vesihuollon kannalta, mutta maailmanlaajuisesti sillä ei ole juuri merkitystä merenpinnan kohoamisen hidastamisessa.

Ulkomaat  9.2. | STT-AFP-Reuters Muuta tekstin kokoa -+

Himalajan jäätiköt sulavat uuden tutkimuksen mukaan huomattavasti aiempia arvioita hitaammin. Tieto on lohduttava alueen asukkaiden vesihuollon kannalta, mutta maailmanlaajuisesti sillä ei ole juuri merkitystä merenpinnan kohoamisen hidastamisessa.

Tutkijoiden mukaan suuri osa Himalajan jäätiköistä on niin korkealla, ettei ilmaston lämpeneminen niitä vielä sulata. Alempana vuoristossa havaittu vesivarojen vähentyminen onkin aiheutunut sademääriin nähden suuresta vedenkulutuksesta.

Vuosia 2003—10 tarkastellut Nature-lehdessä julkaistu tutkimus havaitsi merenpinnan nousun kiihtyneen 3,5 millimetriin vuodessa. Tästä yli puolet aiheutuu veden laajentumisesta lämpimämmässä ilmassa ja loput jään sulamisesta.

Kaksi kolmasosaa sulamisesta tapahtuu vuoristojen sijaan Etelämantereella ja Grönlannissa. Molempien koko jäämäärä riittäisi nostamaan merenpintaa 60 metriä.

Nykyvauhdilla merenpinnan on ennakoitu nouseva enimmillään kaksi metriä vuoteen 2100 mennessä.

Onko sinulla aiheesta lisätietoa?

13222 Lähetä

Mainos
Ads by Google

Kommentoi

1/1 kommentti

Nimimerkki
9.2.2012 10:33

Nouseepa hyvinkin,kun jäätä täynnä olevan astian sulattaa niin eipä tuo ole keskaan yli tullut.


Mainos
Mainos
Galleriat »|Ulkomaat

Galleriat

Mainos
Uusimmat | Ulkomaat Down Up
Mainos

Terve24 Blogit

Blogeihin
Mainos
stats-image
Takaisin ylös