Mainos

Halonen jatkoi matkaansa Chileen

Presidentti Tarja Halonen seurueineen jatkoi Etelä-Amerikan matkaansa Chileen, jossa kansa on yhä voimakkaasti kahtiajakautunut. Salvador Allenden hallitus ja sitä seurannut sotilasvallan kausi jakavat yhä maan poliittista mielipidettä.

Ulkomaat  4.11.2003 | STT Muuta tekstin kokoa -+

Presidentti Tarja Halonen seurueineen jatkoi Etelä-Amerikan matkaansa Chileen, jossa kansa on yhä voimakkaasti kahtiajakautunut. Salvador Allenden hallitus ja sitä seurannut sotilasvallan kausi jakavat yhä maan poliittista mielipidettä.

Kenraali Augusto Pinochetin sotilasjuntan aikana maassa teloitettiin tuhansia ihmisiä, mutta Allenden hallitusta vastustaneella ja vallankaappausta tukeneella oikeistolla on myös vankka kannatus maassa.

Monella chileläisellä on yhä vamma sielussaan sotilaskaappauksen takia, sillä useimmilla on joku läheinen kadonneiden tai maanpakoon lähteneiden joukossa.

Nyt maata johtaa demokraattisesti valittu presidentti Ricardo Lagos ja olot ovat vakaat. Maan talous on kasvanut pieniä notkahduksia lukuunottamatta viimeiset 15 vuotta.

Chilen eduksi katsotaan, että maa on noudattanut samaa talouspolitiikka hallitusvaihdoksista huolimatta. Vakaus on herättänyt luottamusta ulkomaisissa sijoittajissa, joita Chile on onnistuneesti pystynyt hyödyntämään.

Tulo- ja varallisuuserot Chilessä ovat yhä suuret.

Onko sinulla aiheesta lisätietoa?

13222 Lähetä

Mainos
Ads by Google
Mainos
Mainos
Mainos
Galleriat »|Ulkomaat

Galleriat

Mainos
Uusimmat | Ulkomaat Down Up
Mainos

Terve24 Blogit

Blogeihin
Mainos
stats-image
Takaisin ylös