Ulkomaat

Floridassa aseistettu seriffin apulainen seisoi koulun ulkopuolella kouluampujan riehuessa

Ulkomaat 23.2.2018 2:07 | Päivitetty 23.2.2018 2:28
STT

Floridassa aseistettu seriffin apulainen seisoi Marjory Stoneman Douglas koulun ulkopuolella, kun koulussa tapahtui joukkoampuminen. Asiasta kertoo yhdysvaltalaismedialle Floridan Browardin piirikunnan seriffi Scott Israel.

Israelin mukaan seriffin apulainen oli palkattu kouluun suojelemaan oppilaita, kertoo muun muassa Washington Post. Israel kertoo nähneensä videon, jossa seriffin apulainen seisoo koulun ulkopuolella, eikä tee mitään, vaikka apulainen selvästi tiesi, että koulussa on sisällä ampuja.

Israelin mukaan apulaisen olisi pitänyt mennä sisään rakennukseen, tunnistaa ampuja ja tappaa hänet.

Viime viikolla Floridan kouluampumisessa kuoli 17 ihmistä. Teosta epäillään 19-vuotiasta koulun entistä oppilasta.

Seriffin apulainen irtisanoutui

Israel pidätti seriffin apulaisena toimineen miehen virasta heti videon nähtyään. Mies oli työskennellyt koulussa vuodesta 2009 ja hän irtisanoutui, kun seriffi pidätti hänet virasta.

Israelin mukaan apulainen oli koulun kansliassa hoitamassa kouluun liittyviä asioita, kun kouluampuja ampui ensimmäisen kerran. Apulainen sai asiasta tiedon radiopuhelimeensa ja siirtyi ulos. Israelin mukaan mies otti "puolustusasennon" ja seisoi niin, että hän näki koulun eteläisimmän sisäänkäynnin.

- Hän ei koskaan mennyt sisälle.

Seriffi sanoo olevansa sanaton.

Linkki juttuun

MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Tuulivaroitus maa-alueille: Ahvenanmaan, Varsinais-Suomen ja Satakunnan maakunnissa lännen ja luoteen välinen tuuli on vaarallisen voimakasta, tuulen nopeus puuskissa 20 m/s. Uudenmaan, Päijät-Hämeen, Kymenlaakson, Etelä-Karjalan ja Etelä-Savon maakunnissa etelän ja lounaan välinen tuuli on vaarallisen voimakasta, tuulen nopeus puuskissa 20 m/s. Kanta-Hämeen ja Pirkanmaan maakunnissa länsituuli on voimakasta, tuulen nopeus puuskissa 15 m/s. Keski-Suomen, Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan maakunnissa etelätuuli on voimakasta, tuulen nopeus puuskissa 15 m/s. Keski-Pohjanmaan maakunnassa sekä Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Taivalkosken ja Kuusamon kuntia itätuuli on voimakasta, tuulen nopeus puuskissa 15 m/s. Keski-Suomen, Etelä-Savon, Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan ja Kainuun maakunnissa lounaistuuli on voimakasta, tuulen nopeus puuskissa 15 m/s. Sadevaroitus: Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa voi sataa runsaasti, yli 50 mm vuorokaudessa.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Juha Sipilä ehdottomasti jatkoon.

197 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Juha Sipilä ehdottomasti jatkoon.

Muistatteko vielä, kun Sipilä, Stubb ja Lindström juhlivat kilpailukykysopimuksen syntyä tv-kameroiden edessä ja tekivät... Lue lisää...
Oikeistolainen nyrkk...

Jari ja sarjakuvat

Jari

21.6.

Naapurit

22.6.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image