EU:lla ei tietoa ko­mis­sioon koh­dis­tu­nees­ta ter­ro­ri-is­kun uhasta

Helsingin Sanomien mukaan Belgian poliisi on vanginnut turkkilaistaustaisen pariskunnan iskuun lliittyen.

Euroopan komissio ei ole saanut tietoonsa, että siihen kohdistuisi erityistä uhkaa, komission edustaja sanoo. Aiemmin uutisoitiin, että Belgiaan Syyriasta palaavat ääriryhmien taistelijat olisivat suunnitelleet hyökkäystä komission päämajaan Brysselissä.

Belgian viranomaiset ovat vahvistaneet, että useita islamistien joukoissa taistelleita ihmisiä on pidätetty iskujen suunnittelemisen takia.

Maan yleisradioyhtiö uutisoi, että yksi mahdollisista iskun kohteista olisi EU-komission rakennus.

Parsikunta vangittu

Brysselin lentoasemalla otettiin kiinni elokuun alussa pariskunta, jonka epäillään suunnitelleen terrori-iskua Euroopan komissiota vastaan. Asiasta kertoi Helsingin Sanomat.

Turkkilaistaustainen pariskunta on nyt vangittu. Kaksikko oli ollut aikaisemmin Syyriassa.

Belgian poliisilla on tiedossa yli 300 Syyriaan taistelemaan lähteneiden belgialaisen nimet. Arvioiden mukaan heitä on luultavasti noin 400. Belgialaislehden mukaan taistelijoista noin 90 on palannut Belgiaan, ja heistä noin kymmenen suunnittelee jonkinlaista terrori-iskua.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä