Ulkomaat

Belgian ter­ro­ri­jah­dis­sa kaksi epäiltyä edelleen karkuteillä

Ulkomaat 16.3.2016 0:22 | Päivitetty 16.3.2016 13:21
STT

Belgian poliisi etsii edelleen kahta epäiltyä, jotka liittyvät eiliseen hyökkäykseen. Etsityt onnistuivat pakenemaan poliisin ratsaamasta asunnosta.

Poliisi meni eilen tekemään ratsiaa Etelä-Brysselissä Forest'n lähiössä sijaitsevaan rakennukseen, jonka uskottiin olevan tyhjillään. Poliiseja kohti kuitenkin avattiin tuli.

Neljä poliisia haavoittui yhteenotossa. Poliisin tarkka-ampuja surmasi yhden aseistautuneen hyökkääjän.

Kuollut hyökkääjä on tunnistettu algerialaiseksi, joka oleskeli luvatta Belgiassa. Poliisi löysi ruumiin vierestä Kalashnikov-rynnäkkökiväärin, äärijärjestö Isisin lipun ja aatteellista kirjallisuutta.

Pääministeri: Terrorioperaatio jatkuu edelleen

Maan pääministeri Charles Michel kertoi aiemmin, että terrorioperaatio jatkuu edelleen. Hänen mukaansa operaatio liittyy Pariisin marraskuisiin terrori-iskuihin.

- Tutkinta jatkuu, ja vaara on edelleen olemassa, Michel sanoi.

Hän ei kuitenkaan kertonut, aikovatko viranomaiset nostaa terroriuhkaa korkeimmalle tasolle kaupungissa.

Poliisioperaatio oli käynnissä läpi yön.

Forest'n lähiön pormestari Marc-Jean Ghyssels kertoi paikalliselle medialle, että arki jatkuu lähiössä normaalisti ja eilisen ratsian takia eristetty alue on avattu jälleen liikenteelle. Koulut ja lastentarhat ovat auki normaalisti.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

43
Laulu raikasi, raketit paukkuivat ja soihdut savusivat – oululaisfanit juhlivat Kärppien Suomen mestaruutta läpi yön
17
Kärpät vei mestaruuden Tapparan nenän edestä – Hakametsä hiljeni oululaisjoukkueen juhliessa
16
Oulun seudulla aamupäivällä kuuluneet ja tuntuneet pamaukset aiheuttivat Hornetit - ilmavoimien mukaan äänivallia ei rikottu liian matalalla
13
Keskusta uudistaisi koulujärjestelmän – nuorille tulevaisuuskutsunnat, esikoulu ja kaksi ensimmäistä luokkaa yhdeksi kokonaisuudeksi
10
Sotesta saa ainakin pienissä oppositioryhmissä päättää itse – Kd:n edustajat voivat äänestää eri tavoin
8
Kärppäkapteeni Lasse Kukkonen ei ole maajoukkueen käytettävissä – ”Nyt on aika maksaa takaisin vaimolle ja tytöille”
8
Vihapuheilmoitusten määrä kasvanut – Oulun poliisin tutkintaan tullut solvaavia Facebook-kirjoituksia

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Suuri sotaharjoitus 2021

276 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Majava ruokaa

Montaa Beaveriä on tullut tähään ikään syötyä. Ovat nykyään ihan karvattommia....maku on silti ihana. Lue lisää...
Holmesin John

Jari ja sarjakuvat

Jari

26.4.

Naapurit

27.4.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image