BBC:n juon­ta­jan nuorin uhri oli 8-vuo­tias poika

Britannian yleisradioyhtiön BBC:n edesmenneen juontajan Jimmy Savilen epäillään käyttäneen useiden vuosikymmenien aikana seksuaalisesti hyväksi satoja lapsia ja

Britannian yleisradioyhtiön BBC:n edesmenneen juontajan Jimmy Savilen epäillään käyttäneen useiden vuosikymmenien aikana seksuaalisesti hyväksi satoja lapsia ja aikuisia. Nuorin uhri oli 8-vuotias poika. Pääosa uhreista oli kuitenkin naisia.

Perjantaina julkaistun raportin mukaan Savile kävi uhriensa kimppuun muun muassa BBC:n tiloissa tai jopa sairaaloissa, joissa hän teki vapaaehtoistyötä.

Savile oli BBC:n suurimpia tähtiä 1970- ja 1980-luvuilla. Hänet aateloitiin hyväntekeväisyystyönsä ansiosta. Savile kuoli 84-vuotiaana vuonna 2011.

Epäillyt hyväksikäytöt tapahtuivat vuosina 1955-2009.

BBC:tä on syytetty tapauksen peittelystä, koska se ei kertonut syytöksistä heti niiden tultua julki joulukuussa 2011.

Väitteet hyväksikäytöistä esitti lopulta televisioyhtiö ITV, ja sen jälkeen poliisi aloitti tutkimukset.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä