Ulkomaat

BBC: Trump korvasi kuluja Stormy Danielsille maksaneelle lakimiehelle

Ulkomaat 17.5.2018 9:03 | Päivitetty 17.5.2018 9:15
STT

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on virallisesti ilmoittanut korvanneensa kuluja lakimiehelleen Michael Cohenille, joka maksoi vaikenemisesta pornotähti Stormy Danielsille. Trumpin ilmoituksesta uutisoi muiden muassa BBC.

Daniels on sanonut, että hänelle maksettiin, jottei hän kertoisi vuosikymmen aikaisemmin tapahtuneesta seksisuhteestaan Trumpiin.

Yhdysvaltain politiikan eettisiä käytäntöjä valvova elin OGE totesi keskiviikkona, että Trumpin olisi pitänyt ilmoittaa Cohenille mennyt maksu jo edellisessä taloudellisten tietojensa julkistamisessa.

Presidentti Trump on aiemmin kiistänyt tienneensä 130 000 dollarin maksusta Danielsille, jonka oikea nimi on Stephanie Clifford. Nainen sai rahat juuri ennen Yhdysvaltain vuoden 2016 presidentinvaaleja.

Danielsille mennyt maksu voi BBC:n mukaan muodostua juridiseksi ongelmaksi Trumpille, sillä se saatetaan katsoa laittomaksi presidentinvaalien kampanjan rahoitukseksi.

Linkki juttuun

MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Metsäpalovaroitus on voimassa maan etelä- ja keskiosassa, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Simo, Ranua, Posio, Kemi, Keminmaa, Tornio, Ylitornio, Tervola, Pello, Rovaniemi, Kemijärvi, Salla, Kolari ja Pelkosenniemi. Ruohikkopalojen vaara on suuri seuraavissa Lapin kunnissa: Muonio, Kittilä, Sodankylä, Savukoski ja Enontekiö.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Mannerheim oli hieno mies

238 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Orpo näpäytti Rinnettä punakapinasta

Lahtari haikailee 100 vuotta vanhoja ihania lahtiaikoja, silloin sai lain nojalla hävittää väärinajattelijoita. Lue lisää...
Piti olla sovinto!

Jari ja sarjakuvat

Jari

24.5.

Naapurit

24.5.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image