Mainos

Amnesty moittii Suomea aseviennistä sortohallinnoille

Ihmisoikeusjärjestö Amnesty moittii myös Suomea aseiden myymisestä Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän sortohallinnoille. Järjestön mukaan Yhdysvallat, Venäjä ja useat Euroopan valtiot ovat vieneet aseita alueen maille ennen viime kevään kansannousuja.

Ulkomaat  19.10.2011 | STT Muuta tekstin kokoa -+

Ihmisoikeusjärjestö Amnesty moittii myös Suomea aseiden myymisestä Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän sortohallinnoille. Järjestön mukaan Yhdysvallat, Venäjä ja useat Euroopan valtiot ovat vieneet aseita alueen maille ennen viime kevään kansannousuja.

Raportissa selvitettiin asevientiä Bahrainiin, Egyptiin, Libyaan, Syyriaan ja Jemeniin vuoden 2005 jälkeen. Amnestyn mukaan kauppaa jatkettiin huolimatta todisteista, joiden mukaan aseita saatettiin käyttää ihmisoikeusloukkauksiin.

Amnestyn mukaan Suomesta myytiin Bahrainiin pieniä määriä ammuksia 2006—2007 ja tarkkuuskivääreitä sekä ammuksia toissa vuonna. Lisäksi viime vuoden syyskuussa Suomi myönsi Sakolle luvan myydä maan armeijalle 205 tarkkuuskivääriä, mutta kaupan toteutumista ei raportissa mainita.

Tullitietojen mukaan Bahrainiin vietiin kuitenkin alkuvuonna luvan arvoa vastaava määrä aseita.

Egyptiin Suomesta vietiin tykkejä vuosina 2006 ja 2008.

Onko sinulla aiheesta lisätietoa?

13222 Lähetä

Mainos
Ads by Google
Mainos
Mainos
Galleriat »|Ulkomaat

Galleriat

Mainos
Uusimmat | Ulkomaat Down Up
Mainos

Terve24 Blogit

Blogeihin
Mainos
stats-image
Takaisin ylös