Turkin suunnitelmat kriminalisoida aviorikos ovat suututtaneet maan naisjärjestöt ja ei-uskonnolliset naiset. Kaavailut saattavat lisäksi haitata maan pyrkimyksiä päästä Euroopan unionin jäseneksi.
Hallitseva islamilais-konservatiivinen AKP-puolue teki viime viikolla lakiesityksen, joka toteutuessaan kriminalisoisi kahdeksan vuotta sitten lakikirjoista poistetun aviorikoksen.
Lakiesitys on tarkoitus viedä 14. syyskuuta parlamentin käsittelyyn. AKP:lla on parlamentissa lähes kahden kolmasosan enemmistö.
Pääministeri Recep Tayyip Erdoganin mukaan kyse on "perhearvojen suojelusta", koska hänen mukaansa perheiden hajoaminen tuomitsisi maan tuhoon.
- Jos nainen tuomittaisiin syylliseksi aviorikokseen, hänestä tulisi yhteisön silmissä prostituoitu, Hürriyet-lehti kirjoittaa ja kysyy, suojelisiko tämä perhettä.
Este EU-jäsenyydelle?
Ulkoministeri Abdullah Gül sanoi EU:n ulkoministerien kokouksessa Hollannissa lauantaina, ettei laki saisi viedä huomiota muilta maan tekemiltä uudistuksilta. Toiveikkaasti EU-jäsenyyden mahdollisuuteen suhtautuva hallitus on muun muassa luvannut poistaa kidutuksen ja laajentaa yksilönvapautta.
Turkissa vieraileva EU:n laajentumisasioista vastaava komissaari Günter Verheugen sanoi, ettei hänen ole sopivaa kommentoida aviorikoslakia. Ennen Verheugenin vierailua hänen avustajansa kuitenkin sanoi, että laki voisi "vahingoittaa Turkin imagoa".
Turkin perustuslaillinen oikeusistuin kumosi edellisen aviorikoslain vuonna 1996, koska se kohteli naisia ankarammin kuin miehiä. Uudesta laista on tarkoitus tehdä tasapuolinen, mutta rangaistuksia ei vielä ole määritelty.