Tukholman poliisi kertoo, että kaupungin keskustassa Drottninggatanilla tapahtuneen iskun uhriluku on noussut neljään. Aluksi uhreja oli kolme. Yksi Tukholman iskussa loukkaantunut henkilö on kuitenkin kuollut sairaalassa, kertoo ylilääkäri Johan Bratt Tukholman läänistä.
Yksi ihminen on otettu kiinni epäiltynä osallisuudesta iskuun. Ruotsin turvallisuuspoliisi Säpo vahvistaa, että kiinniotto on tapahtunut Märstassa.
Kuorma-auto ajoi väkijoukon läpi päin tavaratalon seinää Tukholman ydinkeskustassa Drottninggatanilla perjantaina iltapäivällä. Kuolonuhrien lisäksi useita ihmisiä loukkaantui yliajossa. Kuorma-autoa ajanut mies on poliisin mukaan yhä vapaana.
Poliisin mukaan kiinniotettu mies vastaa etsityksi ilmoitetun henkilön tuntomerkkejä. Poliisi julkaisi aiemmin kuvan huppupäisestä miehestä, jota etsittiin iskuun liittyen.
Aftonbladetin mukaan poliisin kiinniottamalla miehellä on Facebook-tilinsä perusteella Isis-sympatioita. 39-vuotias mies työskentelee rakennusalalla.
Poliisin mukaan epäilyttävästi käyttäytynyt mies oli havaittu kaupassa, jolloin lähellä ollut poliisipartio oli ottanut miehen kiinni. Märsta on taajama, joka sijaitsee Tukholman pohjoispuolella. Sen kautta kulkee Tukholman ja Uppsalan välinen rautatie.
Poliisi lähtee tutkimuksissaan siitä, että kyseessä oli terrori-isku.
Myös Ruotsin pääministeri Stefan Löfven sanoi uutistoimisto TT:lle, että Drottninggatanin tapahtumissa kaikki viittaa terrori-iskuun. Löfvenin mukaan Ruotsi on joutunut hyökkäyksen kohteeksi.
Ruotsi lisää rajavalvontaa, ja poliisi vahvistaa toimintaansa eri puolilla maata.
Useita suomalaisia tapahtumapaikalla
Suomen ulkoministeriön tiedossa ei ole, että uhrien joukossa olisi suomalaisia. Useita suomalaisia on kuitenkin ollut aivan tapahtumapaikan läheisyydessä iskun aikaan.
Suomalainen Kirsi oli 50 metrin päässä tavaratalosta törmäyksen tapahduttua. Kun väkijoukko kääntyi ja lähti juoksemaan häntä kohti, myös Kirsi pakeni paikalta lastensa kanssa.
Yksi suomalaisnainen oli puolestaan ostoksilla Åhlensilla, kun hän näki kuorma-auton lähestyvän rakennusta. Nainen pakeni sovituskoppiin.
Lehdistöneuvos Niina Hyrsky pelastui täpärästi kuorma-auton alta kadulla. Hän hyppäsi viime hetkellä sivuun ympärillä olevien ihmisten reaktioiden vuoksi.
Spendrups-panimo kertoi, että iskussa käytetty kuorma-auto kuului sille ja oli varastettu aiemmin Åhlensin tavaratalon läheisyydestä.
Poliisilla ei tietoa ampumisesta
Tukholman tapahtumista liikkui perjantaina julkisuudessa myös sellaisia tietoja, joita Ruotsin poliisi ei vahvistanut.
Poliisi kertoi, ettei se voi vahvistaa tietoja, joiden mukaan Tukholmassa olisi myös ammuttu.
– Meillä on tietoja tietoja paukkupommeista tai ampumisesta Åhlensilla. Henkilökuntamme ovat tutkineet tavaratalon läpikotaisin, mutta mitään ei ole voitu vahvistaa, sanoi Jan Evensson Tukholman poliisista tiedotustilaisuudessa.
Aftonbladet-lehti kertoi puolestaan aiemmin perjantai-iltana, että Märstassa olisi otettu kiinni mies, joka on tunnustanut teon. Poliisi ei ole vahvistanut tätä tietoa.
Alkuillasta mediassa liikkui myös tieto, että poliisi olisi ottanut kiinni kaksi henkilöä Tukholman iskun kuulusteluihin liittyen.
Kaupungin joukkoliikenne hiljeni
Kaupungin keskustassa tapahtuneen iskun vuoksi Tukholman metro suljettiin. Lisäksi tapahtunut vaikutti junaliikenteeseen Tukholman kohdalla. Perjantai-iltana Ruotsin poliisi kertoi Twitterissä, että metroliikenne on palautumassa normaaliksi.
Lisäksi suuria alueita Tukholman keskustaa eristettiin tapahtuneen takia. Poliisi määräsi muun muassa Tukholman päärautatieaseman tyhjennettäväksi ihmisistä.
Tukholman kadut ja sillat täyttyivät alkuillasta jalankulkijoista, kun tuhannet ihmiset siirtyivät kävellen pois keskustasta.
Poliisi sai hälytyksen tavarataloon ajaneesta kuorma-autosta kello 14.53 paikallista aikaa eli 15.53 Suomen aikaa.
Lue kaikki Tukholman iskuun liittyvät jutut.