03:58  Keskiviikko 8 Syyskuuta 2010 
13222
7.9.2010 
Saariselän sislisko tuli kädelle  
•  Lisää lukijakuvia
 
RSS
Kulttuuri 28.7. 

Tampereen Teatterikesän yleisö suosii kotimaista

Maanantaina alkava Tampereen Teatterikesä tuo suomalaisten nähtäväksi tuoreita esityksiä viidestä maasta. Näkyvimmin on tällä kertaa mukana Irlanti, mistä Teatterikesässä nähdään kolme näytelmää.

Suomalaisten teattereiden näytelmiä on Teatterikesän pääohjelmistossa 13 ja tanssiteoksia kolme. Ennakkomyynnin perusteella kotimaiset näytelmät ovat ulkomaisia suositumpia: muutamia pienten tilojen esityksiä on jo myyty lähes loppuun.

Teatterikesän tiedottajan Eevamaija Miettinen-Kopsan mukaan yleisön suosikiksi on noussut Espoon kaupunginteatterin Esitystalous. Juha Jokelan satiiri on myöhemmin tulossa myös useiden muiden teattereiden ohjelmistoon.

Miettinen-Kopsa muistuttaa, että Tampereen Teatterikesän vieraskieliset esitykset tekstitetään nykyään suomeksi. Suomalaisista näytelmistä taas on laadittu englanninkieliset tiivistelmät.



STT 

Lähetä juttuun liittyvä kuva tai video
Avaa keskustelu aiheesta juttutuvassa
Facebook 
del.icio.us del.icio.us
KOMMENTOI
LÄHETÄ 
TUOREIMMAT
Kaikki 
Urheilu 
Viihde 
P-Suomi 
Ei urheilua 
Öljy-yhtiö BP julkaisee tänään odotetun raporttinsa Meksikonlahden öljykatastrofista. Raportin odotetaan valottavan Yhdysvaltojen historian pahimman öljyvahingon syitä.  •  Lue lisää
 
Venäjä kärsi yllättävän tappion kotikentällään jalkapallon EM-karsinnoissa, kun Slovakia haki kolme pistettä Moskovasta.  •  Lue lisää
 
Urheilutulokset 23:20 
 0
Istanbul:
Miesten MM-kilpailut:
Neljännesvälierät: Liettua-Kiina 78-67, Argentiina-Brasilia 93-89.
 •  Lue lisää
 
Urheilutulokset 21:36 
 0
New York:
Kauden 4/4 grand slam -turnaus, Yhdysvaltain avoin mestaruuskilpailu. Palkintoarvo 22,7 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria:
Kaksinpelin 4. kierrosta:
 •  Lue lisää
 
Kaleva
Kaleva Kaleva
Kuva: Kaleva

Perustuslain mukaan kaikilla suomalaisilla on matkustusvapaus. Jos Suomen kansalainen välttämättä haluaa mennä kriisipesäkkeisiin tai tunkea lompakkonsa takataskuun keskellä vilkkainta basaaria, ulkoministeriö voi vain kurtistella kulmiaan ja heristää sormeaan.  •  Lue lisää
 
Uudet terveysongelmat vaivaavat kahta loukussa olevista chileläisistä kaivosmiehistä.  •  Lue lisää
 
Venäjän kulttuuriperintösäätiön mukaan Vrouw Maria -hylyn lasti kuuluu Venäjälle. Säätiön johtaja Artem Tarassov sanoi tiistaina, että kansainvälisten lakien mukaan hylky tulee palauttaa sen omistajalle, jos omistuksesta ei ole luovuttu.  •  Lue lisää
 
Tapio Maikkola
Tapio Maikkola Tapio Maikkola
Kuva: Tapio Maikkola

Hieno oivallus muotoilussa on niin arvokas, että aiheesta on otettu nimi neljän nuoren muotoilijan yhteisölle. Oivallustahan seuraa Aivan!-huudahdus. Korkealaatuinen muotoilu toi Aivan!-muotoilustudiolle Vuoden nuori muotoilija -palkinnon kesän alussa.  •  Lue lisää
 
Pohjois-Suomi 8.9. 
 0
Tänään Taimin päivänä tulee 60 vuotta täyteen siitä, kun Taimi Perkiömäki, 86, avasi nyt jo edesmenneen miehensä Leevi Perkiömäen kanssa tekstiilikaupan Pyhäjoen keskustassa.  •  Lue lisää
 
Helge Murtovaara
Helge Murtovaara Helge Murtovaara
Kuva: Helge Murtovaara

Vihreiden varapuheenjohtaja Oras Tynkkynen haluaa selvittää pikaisesti, ovatko arviot energiaveron vaikutuksista oikeat.  •  Lue lisää
 
Jouni Knihtilä
Jouni Knihtilä Jouni Knihtilä
Kuva: Jouni Knihtilä

YIT:n kolme vuotta sitten lanseeraama Kemin matkailuvirtojen kolminkertaistamispaketti Sarius on odotellut kaavoituksen valmistumista ja taantuman selättämistä. Ydinvoimalan rakentaminen ja myös alueen muiden megahankkeiden toteutuminen potkaisisi kaupungin ydinkeskustan mullistamisen liikkeelle vauhdilla.  •  Lue lisää
 
Euroopan kulttuuripääkaupunki 2011 Turku toi Turkua ja turkulaisuutta esittelevän näyttelyn tiistaina Rovaniemelle, josta sen kaksi näyttelykonttia saapuvat ensi viikolla Oulun kauppatorille.  •  Lue lisää
 
Urheilu-uutiset 20:54 
 1
Lehtikuva/Jussi Nukari
Lehtikuva/Jussi Nukari Lehtikuva/Jussi Nukari
Kuva: Lehtikuva/Jussi Nukari

Suomen jalkapallomaajoukkue lähtee tärkeään EM-karsintaotteluun Hollantia vastaan tutulla 4--2--3--1-ryhmityksellä. Sekä Jari Litmanen että Alexei Eremenko junior aloittavat ottelun vaihtopenkillä.  •  Lue lisää
 
Nelonen uutisoi perjantaina kokoomuksen puheenjohtajan Jyrki Kataisen antaneen vuonna 2005 palautetta suojelupoliisin silloiselle päällikölle Seppo Nevalalle siitä, että Supon virkamies oli vähätellyt Nato-jäsenyyden merkitystä terrorismin torjuntaa koskevan tiedonsaannin osalta.  •  Lue lisää
 
Kalevan kanta 8.9. 
 0
Suomessa elää luja usko siihen, että menestymme kiristyvässä kilpailussa maailmalla korkean osaamisemme ansiosta. Tämä puolestaan rakentuu toimivan koulujärjestelmän ja tasokkaan yliopisto- ja korkeakouluopetuksen luomalle perustalle.  •  Lue lisää
 
Kolumnit 8.9. 
 0
Otsikon kysymys ei ole vitsi, vaan totisinta totta tämän päivän Yhdysvalloissa. Kun mies on musta, nimi hassu ja isä muslimi, Obamalla on taas tekemistä vakuuttaa takametsien amerikkalaisia siitä, että hän on kunnon kristitty ja muutenkin kelpo mies.  •  Lue lisää
 
_
_ _
Kuva: _

Urheilu-uutiset 20:32 
 0
Venäjä kärsi yllättävän tappion kotikentällään jalkapallon EM-karsinnoissa, kun Slovakia haki kolme pistettä Moskovasta.  •  Lue lisää
 
Laajoihin romanikarkotuksiin ryhtynyt Ranska sai kuulla tänään kunniansa europarlamentissa. Keskusta- ja vasemmistoryhmien mepit syyttivät Ranskaa EU-kansalaisten perusoikeuksien loukkaamisesta.  •  Lue lisää
 
LUETUIMMAT
Tänään 
Viikon 
Tämä kuukausi 
Kerro meille
Ovatko vanhemmat ulkopuolisia? 
Päivähoidon nykyisten ohjausasiakirjojen mukaan vanhempien ja työntekijöiden suhteessa on kyse kasvatuskumppanuudesta, kirjoittaa psykologian professori Maarit Alasuutari. Kuunnellaanko päiväkodissa vanhempien toiveita? Saavatko vanhemmat päiväkodin työntekijöiltä tietoa lapsensa kehityksestä? 
•  Lue lisää
videot
elokuvat
Yleisö 

TV-elokuvat tänään 
menokalenteri
jari
 
galleria
 
7.9.2010
 
Sotkamo pesi Lipon
 
liite
 
extrat
Tv-ohjelmat
Carita
Videot
Kuvagalleriat
OMVF
Urheilutähti
Karhu
Nuorten työttömyys
minigallup
lukijakuvat
7.9.2010
 
Saariselän sislisko tuli kädelle lämmittelemään. Kulasjoki 3.9.
 
juttutupa
TUOREIMMAT
Lukija | Ikä: 5 t 
kerppu | Ikä: 6 t 
Neo32 | Ikä: 6 t 
erkki maailmalta | Ikä: 7 t 
Loppuselupamaksu | Ikä: 7 t 
KUUMAT
Kumma on maailman meno osa2 | Viestejä: 42 
Kaarlo | Viestejä: 26 
Kumma on maailman meno | Viestejä: 79 
Lukija | Viestejä: 21 
BLONDI | Viestejä: 31 
moottori
Lehtikuva
Lehtikuva Lehtikuva
autouutiset 3.9. 
EU haluaa katsastaa moottoripyörät
koti
Kauppila Oy
Kauppila Oy Kauppila Oy
Koti-Kaleva 28.8. 
Kukkaloistoa heti lumen sulettua
hightech forum
hyvä olo
Päivi Karjalainen
Päivi Karjalainen Päivi Karjalainen
Hyvä olo 4.9. 
Sormiruoka ruokkii kaikkia aisteja
sunnuntain puheenvuoro
MAURI RATILAINEN/COMPIC
MAURI RATILAINEN/COMPIC MAURI RATILAINEN/COMPIC
Sunnuntain Puheenvuoro 30.8. 
Onko Venäjä suurvalta?
YHTEYSTIEDOT
Tekijänoikeudet © Kaleva Oy