Mainos

Yle: Nokialaisia kärkkyvä Jolla aikoo myös Ouluun

Talous  3.8.2012 | Päivitetty 3.8.2012 | STT Muuta tekstin kokoa -+

Uusi suomalainen matkapuhelinyhtiö Jolla harkitsee toimipisteen perustamista myös Ouluun. Yle kertoo verkkosivuillaan, että Jollan järjestämä värväyspäivä Oulussa oli menestys. Se keräsi väkeä yli odotusten.

Jollan toimitusjohtaja Jussi Hurmola kertoi Ylen haastattelussa, että alun perin Ouluun kaavailtiin vain pientä toimistoa. Nyt tilanne on kuitenkin muuttunut.

Oulussa kiinnostus Jollaa kohtaa on kasvanut Nokian isojen leikkausten vuoksi. Eilen tarkentui, että Nokian Oulun-yksiköstä joutuu lähtemään noin 700 työntekijää. Yhtiön palvelukseen Ouluun jää enää vajaat 500 henkilöä.

Entisten nokialaisten perustama Jolla aikoo jatkaa Nokian aloittamalla tiellä ja tehdä Meego-pohjaisia älypuhelimia Jollan omalla brändillä. Jolla aikoo julkaista ensimmäisen tuotteensa vielä tänä vuonna. Yrityksellä on jo toimistot Helsingissä ja Tampereella.

Lähetä kuva, video tai juttuvinkki viestinä puhelimellasi numeroon 13222 tai käytä lomaketta.

Mainos
Ads by Google

Kommentit

6/6 kommenttia

Tervetuloa Ouluun vain!
7.9.2012 15:26

Täällä on Jollan hyvä olla :)


Jepulis
4.8.2012 00:03

En tule astumaan koskaan jalallakaan tuohon kallioluolaan, siitä olen varma. Mutta enpä ole asioinut 7-8 vuoteen keskustassa koska on olemassa loistavat peltomarketit johon voit aina pysäköidä vapaasti ja väljästi.


Oulussa syntynyt
3.8.2012 21:39

Eli kotimaiselta yhtiöltä kotimaiselle yhtiölle. Sehän kuulostaa hyvältä.


Utopia
3.8.2012 21:03

Eihän Ouluun muuta tarvitakkaan kuin Jolla ja Angry Birds, niillä maksatetaan kallioparkit ja kunnan juoksevat menot.


AKKU
3.8.2012 21:01

Ei ole edelleenkään olemassa virtapihiä mobiiliprosessoria Intel-Meegoon. ARMin prossulle portattu älypuhelin on ainoa vaihtoehto Jollalle jos sekään. Nokialla oli tarkoitus siirtyä Meegoon jo pari vuotta sitten mutta eipä onnistunut Intelin prossujen kanssa. Tizen on muuten Samsungin vastaavanlainen Linux projekti - ei kuitenkaan Intelin kanssa.


perehdy asiaan
7.8.2012 15:36

Tizen on Samsungin ja Intelin tekemä


Mainos
Mainos

Galleriat

Mainos
Uusimmat » | Talous Down Up
Avoimia työpaikkoja paperilehdestä
Mainos
Pääuutiset
Mainos
stats-image
Takaisin ylös