Talous

Mainos

YIT ja Lemminkäinen sulautuvat rakennusalan jätiksi - uuden yhtiön nimeksi kaavaillaan YIT:tä

Talous 19.6.2017 8:37 | Päivitetty 19.6.2017 14:30
STT

Rakennusyhtiöt YIT ja Lemminkäinen sulautuvat yhdeksi yhtiöksi, yhtiöt tiedottavat. Yhdistymisellä haetaan tiedotteen mukaan muun muassa mittakaavaetuja. Lemminkäinen sulautuu YIT:hen aikaisintaan marraskuussa ja viimeistään ensi vuoden alussa. Lemminkäinen lakkaa olemasta, ja uuden yhtiön nimeksi esitetään YIT:tä.

Sulautuminen vaatii YIT:n ja Lemminkäisen yhtiökokousten ja kilpailuviranomaisten hyväksynnän.

YIT:n toimitusjohtajana yhdistymisen jälkeen jatkaisi Kari Kauniskangas, ja talousjohtajaksi nimitettäisiin Lemminkäisen nykyinen talousjohtaja Ilkka Salonen.

Yhtiöiden mukaan yhdistymisellä luodaan pohjaa muodostua yhdeksi johtavista kaupunkikehittäjistä Pohjois-Euroopan rakentamisen markkinoilla.

Sulautumisella tavoitellaan tiedotteen mukaan myös parempaa suhdannekestävyyttä ja kustannuskilpailukykyä.

- Lemminkäinen ja YIT ovat molemmat yli 100-vuotiaita kansainvälistyviä, vakaita suomalaisia yhtiöitä, joilla on monipuolinen osaaminen ja vahva jalansija toiminta-alueillaan. YIT:n ja Lemminkäisen yhdistymisellä syntyy vahva pohjoiseurooppalainen pelinrakentaja ja uudistaja, YIT:n hallituksen puheenjohtaja Matti Vuoria katsoo tiedotteessa.

10 000 työntekijän jättiyhtiö

Yhdistyneellä yhtiöllä tulee olemaan noin 10 000 työntekijää 11 maassa. Tulevan yhtiön yhdistetty vuotuinen liikevaihto on noin 3,4 miljardia euroa ja liikevoitto noin 85 miljoonaa euroa.

YIT:n toimitusjohtaja Kauniskangas kertoo, että molemmissa yrityksissä on hyviä käytäntöjä ja suunnitelmana on ottaa käyttöön parhaat käytännöt molemmista yrityksistä.

- Nyt kun yritykset hakevat kasvua, tässä on kyse esteiden poistamisesta kasvun tiellä. Firmat täydentävät toisiaan, ja sulautumisesta on suuria hyötyjä, Kauniskangas kertoi tiedotustilaisuudessa.

Hänen mukaansa muun muassa yhtiön kilpailukyky ja tuotteet tulevat paranemaan.

- Taloudellisesti vakaasta ja kilpailukykyisestä yhtiöstä tulevat hyötymään myös asiakkaamme, hän jatkoi.

Lemminkäisen hallituksen puheenjohtajan Berndt Brunowin mukaan yhdistyminen mahdollistaa kilpailun muun muassa suurten pohjoismaisten rakennusyhtiöiden kanssa.

- Molemmat yhtiöt olisivat pärjänneet omillaankin. Yhdistymisessä ei ollut kyse pakosta. Mutta uusi yhtiö voi kilpailla isoista projekteista niin Suomessa kuin ulkomaillakin, Brunow uskoo.

Yhtiöt: yhdistyminen ei vääristä kilpailua

Yhtiöiden tiedotustilaisuudessa kysyttiin, tuleeko rakennusjätin muodostaminen vääristämään suomalaisten rakennusmarkkinoiden kilpailua.

Vuorian mukaan kilpailutilanne on Suomessa rakennusalalla niin kova, että siitä ei pitäisi olla huolta. Hän jättää asian kuitenkin viranomaisten arvioitavaksi.

- Suomalaisilla markkinoilla on jo nykyisellään paljon kilpailua, ja mukana on muun muassa suuria ruotsalaisyhtiöitä. En usko, että yhtiöiden sulautuminen muuttaa kilpailutilannetta. Emme kuitenkaan halua spekuloida sillä, mitä viranomaiset päättävät, mutta emme odota suuria yllätyksiä, Vuoria vastasi.

Lemminkäisen osakkeenomistajat saavat sulautumisvastikkeena 3,6146 YIT:n uutta osaketta jokaista omistamaansa Lemminkäisen osaketta kohden.

Yhdistymisen jälkeen YIT:n osakkeenomistajat omistavat yhdistyneestä yhtiöstä 60 prosenttia ja Lemminkäisen osakkeenomistajat 40 prosenttia.

---

Korjattu klo 14.30: Vuorian sukunimi oli yhdessä kohdassa väärin.

MAINOS
Mainos

Kommentoi

On todella huolestuttavaa veronmaksajana katsoa vierestä, kun kaksi suurta firmaa, joista toisella on jo tuomio kartellista, yhdistyvät. Nyt jos koskaan kilpailuviranomaisen tulisi herätä, muuten edessä on julkisten rakennuskustannusten rakettimainen nousu.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Mainos
Mainos

Uutisvirta

Mainos

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Uusi alkoholilaki lisää juomista?

103 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Palvelusetelit tukemaan eläkeläisten hyvinvointia

Maailmasta on tullut kylmempi ja julmempi. Lukiessani hienoa kirjoitustasi mieleeni tuli vain että ennemmin laitan sen v... Lue lisää...
Kylmää

Jari ja sarjakuvat

Jari

24.6.
Jari on tauolla. 26.6. - 1.8.

Naapurit

28.6.
Mainos
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 379 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image