VR irtisanoo yt-neuvottelujensa toisen vaiheen päätteeksi enintään 214 henkilöä. Lisäksi VR muuttaa monien työsuhteiden ehtoja.
Yt-neuvottelujen aiempi ykkösvaihe mukaan lukien irtisanomisia on noin 370. Alun perin vähennystarpeeksi arvioitiin 570.
Neuvottelujen piirissä oli 2 800 ihmistä.
VR supistaa konduktöörien toimipisteverkostoa viidestätoista yhdeksään. Ratapihalla työskentelevien toimipisteitä vähennetään kymmenestä kolmeen tai neljään.
Veturinkuljettajia lomautetaan 1–3 viikoksi tästä keväästä lähtien.
Samalla VR organisoi junakaluston ja veturien kunnossapitoa uudelleen muuttamalla tehtävänkuvia sekä lakkauttamalla tehtäviä.
Yt-neuvotteluista kerrottiin syyskuussa, ja niiden ensimmäisen vaiheen tulokset kerrottiin marraskuussa. Silloin VR vähensi 157 henkilöä.
– Nämä ovat henkilöstön kannalta vaikeita päätöksiä, mutta ne ovat välttämättömiä, jotta VR voi jatkossakin tarjota viihtyisiä junamatkoja kilpailukykyisellä hinnalla, sanoo matkustajaliikennejohtaja Maisa Romanainen VR:n tiedotteessa.