Valtiovarainministeriö on heikentänyt kasvuennustettaan. VM ennustaa kokonaistuotannon laskevan Suomessa tänä vuonna 0,4 prosenttia. Vuoden toisella puoliskolla talous alkaa kuitenkin kasvaa hitaasti. Ensi vuoden kasvuksi arvioidaan 1,2 prosenttia, ja myös vuonna 2015 kasvun uskotaan jäävän alle kahden prosentin.
Maaliskuun katsauksessaan ministeriö vielä povasi bkt:n kasvavan tänä vuonna 0,4 ja ensi vuonna 1,6 prosenttia.
Teollisuustuotannon lasku jatkuu toista vuotta peräkkäin. Kokonaistuotannon ei uskota saavuttavan lähivuosina talouskriisiä edeltäviä lukuja.
VM ennustaa Suomen viennin kasvavan maailmankauppaa hitaammin. Kuluvana vuonna kasvua ei tule lainkaan. Viennin arvioidaan pohjautuvan entistä enemmän investointeihin liittyviin palveluihin.
VM:n mukaan yksityisen kulutuksen kasvu heikkenee, koska kuluttajat ovat epävarmoja ja kotitalouksien tulojen kehitys on vaatimatonta.
Valtiontalouden arvioidaan jäävän ensi vuonna 6 miljardia alijäämäiseksi. Valtion velan kasvu jatkuu, eikä velkasuhde taitu lähivuosina.