Lakkautetun sijoitusklubin perustaja ja pääepäilty Hannu Kailajärvi toimii uuden Wincapita-yhtiön konsulttina, muttei kuulu yhtiön omistajiin. Kailajärveä epäillään muun muassa törkeästä petoksesta.
Uuden yhtiön edustajat pitivät sunnuntaina erikoisen tiedotustilaisuuden Espoon Areenassa. Kailajärveä ei tilaisuudessa näkynyt. Hän on vapautunut tutkintavankeudesta, muttei saa matkustaa Pirkanmaan ulkopuolelle. Yhtiö sanoutui tiukasti irti hämäräperäisestä toiminnasta, mutta markkinoi näkyvästi itseään samalla nimellä kuin tuhansien rikosilmoitusten ryvettämä sijoitusklubi.
Yhtiön hallituksen jäsenet korostivat, että sijoitusklubin nimen ottaminen on vahvuuden merkki. Heidän mukaansa Wincapitan maine on puhdas, koska rikostutkinta on vielä kesken.
--?Haluamme toimia avoimesti ja läpinäkyvästi ja kaikkien asetusten ja lakien puitteissa, vakuutti yhtiön hallituksen puheenjohtaja Kai Tanninen.
Avoimuus oli kuitenkin tilaisuudesta kaukana. Yrityksen liiketoiminta jätettiin pitkälti hämärän peittoon ja viestimille luettiin paperista vastaukset vain etukäteen sähköpostilla lähetettyihin kysymyksiin. Toimittajille jäi käteen kullatulla logolla varustettu lehdistötiedote, jossa ylistettiin Wincapitan kasvunäkymiä ja oikeudenmukaista arvomaailmaa.
Ohjelmoitua valuuttakauppaa
Uusi yhtiö on hyväksytty kaupparekisteriin nimellä Worldwide Investment Solutions House WinCapita Oy. Se aikoo avata verkkoon kauppapaikan, jossa asiakas voi hankkia käyttöoikeuksia automaattisiin valuuttakauppajärjestelmiin.
Yrityksen mukaan Hannu Kailajärvi kehittää tietokoneohjelmaa, jolla valuuttakauppaa voidaan tehdä automaattisesti. Kai Tanninen laskee yhtiön menestyksen internetin globaalien markkinoiden varaan.
--?Suomi on hyvin pieni osa yrityksen toimintaa. Yhtiön maine kasvaa jatkossa globaalisti, toivottavasti positiiviseen suuntaan myös Suomessa.
Tiedotustilaisuuden jälkeen Wincapita kertoi tapaavansa mahdollisia asiakaskandidaatteja. Osallistujien määrä ja heidän taustansa jätettiin tietoisesti kertomatta.
--?Kaikki aikanaan, kaikki aikanaan, myhäili yhtiön hallitukseen kuuluva Jukka Lusenius ja ohjasi hymyillen viestimet tiehensä.

Kommentoi
Onneksi KRP on aikonut pitää yritystä silmällä.
Kylläpä on iso parku kun joku yrittää pankkien reviirille.Onko pankeilla yksistään lupa imuroida löysät rahat markkinoilta...kyllä sinne yksi huijari lisää mahtuu. Ei muutako onnea ja rahat pois hyväuskoisilta nimittäin kyllä siinä jotkut pärjää (oliskohan ruotsinkielinen vähemmistön edustaja).
Varmaan täytyy poikien täyttää veroilmoitus erityisen huolella.
Heh, nämäkin tänne kirjoittelijat kantavat tyhmänä rahansa sille joka älyää käskeä niin tekemään. Joku kumma joukkopsykoosi vaivaa porukkaa. Sama koskee ns. romukauppojen asiakkaitakin.
Nauhaa ei näy?
Kyllä saa jokainen yrittää. Kateellisetkin mukaan vaan.
On moraalisesti väärin antaa tyhmien pitää rahansa. Helposti johdateltavilta yksinkertaisilta ja ahneilta ihmisiltä viedään taas rahat. Kukaan vähänkin maalaisjärkeä omaava ei "sijoita" tuohon iltalypsyyn.
"Haluamme toimia avoimesti ja läpinäkyvästi ja kaikkien asetusten ja lakien puitteissa, vakuutti yhtiön hallituksen puheenjohtaja Kai Tanninen." Kertoo melko paljon että tällaisesta itsestäänselvyydestä täytyy aivan erikseen mainita.
Taas monta perhettä hajoaa kun perheenpää menee ja hairahtaa. Kun asiasta kyselee pidetään ihan tyhmänä. Kun se vaan on niin että tyhjästä voi nyhjästä...
katsotaan kuka naureskelee 1.5 vuoden päästä.
IHANAA TAAS ON JOTAIN JÄNNÄÄ SEURATTAVAA!
Suomi elää vielä puoskareiden ja pakanoiden aikakautta. Kedettaa nuo ruotsalaiset kuitenkin vähän. Suomalaisia fiksumpia ja paremmin pärjääviäkin.
Näyttäs kaikki täällä vuodattavan tuntojansa kun eivät itse pysty vastaavaan.Senhän tietää jokainen että ei työnteolla rikastu ja yrittänyttä ei laiteta... vai miten se oli?
Aina tyrmätään heti kaikki hyvät hankkeet. Antakaa poikien yrittää. Valtion vientituki heti jotta yritys voi laajentua maailmalle.
kuvassa olevat miehet eivät ainakaan herätä luottamusta! jostakin syystä vilahti mieleen yksi rikoselokuva, mutta mikä se nyt olikaan? olisiko ollu joku kotimainen mustavalkoinen. nyt kun tiijosa jo on, että miten voi käyvä, tästäkin tulee ihan tosielämän elokuva, jota jännityksellä luppaan seurata! jos jollaki käy huonosti, saa nauraa eikä tarvihe säälitellä kettään.
Luotettavan näkösiä veikkoja. Tulee heti mieleen laittaa kaikki rahat "poikimaan"
Rahantuloa ei voi estää!
Joulupukki on siis olemassa.
joopa joo, huonekalukauppias, autokorjaamoa , sähkötöitä tekevä - TOOSI valuuttakaupan ammattilaisia :) Ei kai suomalaiset ole näin tyhmiä - eihän?
Kyllä tälle yritystoiminnalle pohojaa löytyy. Ja paljoutesa. Sen näkkee jo siittä kuinka paljon näilekin sivuile löytyy noita kirjottajia jotka lujasti ja vakaasti uskoo nuin että maahanmuuttajat on tän maan tallousvaikeuksien ja työttömyyven syy. Lähetämmä mamut poies nin siittä se ihanuus taasen repiää. Että ei kun winkuppaajielle vaan säästöt. Tai velkarahat, kyä se siittä..