Talous

USA:n oi­keus­mi­nis­te­riö valittaa oikeuden päätöksestä sallia AT&T:n ja Time Warnerin megafuusio

Talous 13.7.2018 0:15 | Päivitetty 13.7.2018 0:20
STT

Yhdysvaltain oikeusministeriö aikoo valittaa oikeuspäätöksestä, joka sallii telekommunikaatioalan jättiläisyritys AT&T:n ja media-alan suuryritys Time Warnerin fuusion.

Asiasta kertovat muun muassa CNN ja ABC News.

Fuusiota vastustavan presidentti Donald Trumpin hallinnon mukaan yrityskauppa rikkoo kilpailulainsäädäntöä.

Liittovaltion tuomioistuin salli yrityskaupan toteutumisen viime kuussa. Tuomioistuin katsoi päätöksessään, ettei hallinto ole pystynyt osoittamaan kaupan lainvastaisuutta.

AT&T on jo kertonut saattaneensa fuusion loppuun.

Kahden jättiläisyrityksen fuusion arvo on euroissa noin 73,5 miljardia. Time Warner on media- ja viihdealan suuryritys, joka omistaa muun muassa Suomessakin suoratoistopalvelunsa kautta suosiotaan kasvattaneen HBO-televisiokanavan.

Oikeuden päätöstä uudesta yritysfuusiosta seurattiin suurella kiinnostuksella, sillä sen arvellaan muodostavan ennakkotapauksen monille muille yritysfuusioille erityisesti media-alalla.

Linkki juttuun

MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Hellevaroitus: Lähivuorokauden aikana on odotettavissa tukalaa hellettä koko maassa lukuun ottamatta Lapin maakuntaa.

Metsäpalovaroitus on voimassa Ahvenanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa, Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Pudasjärven, Taivalkosken ja Kuusamon kuntia sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Simo, Kemi, Keminmaa, Tervola, Muonio, Enontekiö ja Utsjoki.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

takaa-ajon mielekkyys?

339 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

siveysarvojen rappio

Siis sinulla on oikeus olla eri mieltä, mutta seksuaalisilla vähemmistöillä ei sitä oikeutta ole? Lue lisää...
kenellä on, kenellä ...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

21.7.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image