Mainos

Urpilainen: Suomi sitoutunut euron pelastamiseen


/ Lehtikuva
Talous  9.7.2012 | STT Muuta tekstin kokoa -+

Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.) ei halua kommentoida Italian pääministerin Mario Montin syytöksiä, joiden mukaan pohjoisten euromaiden linjaukset ovat vain nostaneet Italian ja Espanjan valtionlainakorkoja.

Urpilainen korosti Brysselissä euromaiden valtiovarainministerikokouksen alkaessa, että Suomi on sitoutunut euron pelastamiseen. Näin siitä huolimatta, että Suomella on myös tiukkoja ehtoja kriisimaille annettavan tuen suhteen.

– Minun mielestäni Suomi on halunnut olla reilu yhteistyökumppani, ja se tarkoittaa, että noudattaa itse yhdessä sovittuja pelisääntöjä, mutta myös sitä, että kertoo avoimesti muille mielipiteensä, Urpilainen sanoi.

Hän sivusi myös julkisuudessa esillä olleita tietoja, joiden mukaan Suomi on hahmotellut skenaarioita eurosta irtautumisen varalle.

– Totta kai hallituksen tehtävä on myös tehdä erilaisia skenaarioharjoituksia. Mutta se ei vähennä sitä, että olemme hyvin sitoutuneita yhteisvaluuttaan ja haluamme ratkaista tämän kriisin mahdollisimman nopeasti.

Urpilainen ei kertonut, millaisia keskusteluja näkemyseroista käytiin ennen euroryhmää talouskomissaari Olli Rehnin johdolla. Rehn sanoi aiemmin ottaneensa eräänlaisen sovittelijan roolin Urpilaisen ja Montin välillä. Hän tapasi molemmat yksitellen Brysselissä muutamia tunteja ennen euroryhmän kokousta.

Lähetä kuva, video tai juttuvinkki viestinä puhelimellasi numeroon 13222 tai käytä lomaketta.

Mainos
Ads by Google

Kommentit

20/46 kommenttia

Ruotsi kutsuu
10.7.2012 20:51

Eipä olisi uskonut senkin päivän koittavan, että alkaa tehdä mieli muuttaa Ruotsiin!


Etelän maiden moraalikato
10.7.2012 17:25

Tänään radion uutisissa uutisoitiin Espanajalisesta käytännöstä verojen suhteen. ALV vaihtelee, se voi olla 18% tai alempi ei ole yhtenäistä veroprosenttia. Sitten erilaisista palveluista maksetaan veroa jos maksetaan. Tapana on kuulemma kysyä asiakkaalta " verollako vai ilman". Näin harmaa talous kukoistaa Tällaista venkoiluako me suomalaiset joudumme maksamaan!!!!!!???? Olisihan se mukava suomessakin erilaisia palveluja käytettäessa jos kysyttäisiin sama kysymys. meillä ei siihen ole mahdollisuutta ainakaan virallisesti. Jospa nyt eteläeuroopan maat alkaisivat käyttäytyä omien maidensa suhteen suoraselkäisesti niin helpotusta omiin ongelmiin saataisiin. moraalikadosta kyse, se onkin jo vaikeampi pulma. Suomalaisena minäkään en ole lupaa antanut rahan antamiseen moiseen menoon.


työmuurahainen
10.7.2012 11:48

Minäkin olen "Suomi", enkä ole sitoutunut lahjoittamaan suomalaisen työn hedelmiä , kovalla työllä ansaittua hyvinvointia, eteläisen euroopan korruptoituneille ja mädille valtioille. En ole myöskään antanut valtakirjaa blondille "Suomineidolle" tanssia etelän heinäsirkkojen viuluvirtuoosien soitontahdissa.


Euro on poliittinen projekti
10.7.2012 11:06

Euro suunniteltiin jo alunpitäen loukuksi, joka vie pakostakin liittovaltioon. Tietyt tahot ovat vesi kielellä odottaneet euron kriisiä että päästäisiin tositoimiin. Eurouskovaiset ja liittovaltiojuonijat jankkaavat nyt leuat kipeänä uskoaan euroon niin kauan että saadaan täysi liittovaltio sitovasti voimaan.


Hapsi
10.7.2012 09:37

Kalliiksi näyttä tulevan tämä velkasuopaikka.Pohjatonta kaivoa tässä on alettu täyttämään!


mafia
10.7.2012 08:56

jyllää jo suomen eduskunnasakin .en oo nimeäni pistänny jutan /kataisen kolhoosi paperiin ja tuskinpa monimuukaan


Mika
10.7.2012 08:37

Ei tarvitse ketään syytellä persuksi, jos puolustaa omaa kansaansa.
Jos joku on niin puolue uskollinen,että tässä vaiheessa ei voi ajatella omilla aivoillaan, niin voin vain valittaa....
Vahinko!
Jos äänestäjät ja kansa ei tässä vaiheessa ota voimakkaasti kantaa omasta puolestaan, niin kuka sen tekee.
Ei ainakaan nyky hallitus!
Tämä on nähty jo usean vuoden ajan, kuinka äänetäjille vaaleissa annetut lupaukset ovat pyörineet ,kuin nilkka sukat jaloissa.
Politiikkaa tehdään valehtelun periaatteella, ja vanhakantaisella uppiniskaisuudella Kataisen, Lipposen,Urpilaisen ja Jaakonsaaren viitoittamllla suur- Suomen alistus politiikalla. jolla ei ole kansan tukea.
Jos tälläiset politikot puoltavat tässä vaiheessa Euroa, ja sen takana olevia Etelä- Euroopan maita, jotka härskillä, määräilevällä politiikalla yrittävät painostus konstein saada kaikki maksamaan ja alistumaan omaan virheelliseen
politiikkaan, niin onhan kumma, ettei Suomesta löydy enää oman kansan puolustajia.
Nyt ei ole kansan jakautumisen aika, nyt täytyy olla yhtä, ja puolustaa Suomalaista yhteiskuntaa.
Eikä syytellä ihmisiä persuiksi, jotka eivät tälläistä hyväksy missään olosuhteissa.
Ei tässä ajassa ole mikään häpeä olla Perussuomalainen.
Onhan T . Soini ollut koko kriisin ajan täysin oikeassa, ja ainoana poitikkona puolustanut Suomen kansaa.
Nyt myöhemmin on hyvä, että Keskustakin on tullut samoille linjoille.
Puhumattakaan rahoituksen ammattilaiset Puttonen... Kanniainen ym. mainitakseni.
Ei he kaikki voi olla väärässä ,jotka eivät hyväksy nyky menoa Suomalaisten maksettaviksi,
JA
Itsenäisyyden menettämisen pelko..... suurimpana asiana!


Entinen PerusSuomalainen
10.7.2012 09:45

Soini ei ole tehnyt mitään muuta kuin räkyttänyt puskista ja jättänyt kaiken tekemisen muille. Perussuomalaisilla oli aikoinaan mahdollisuus päästä vaikuttamaan asioihin. Tilaisuus kuitenkin jätettiin käyttämättä, koska Soini ei halua ottaa vastuuta mistään, ainoastaan valittaa.


olet tyhmä
10.7.2012 11:26

sinähän se olet joka räkytät puskista


Ape
10.7.2012 14:08

Jos ex PS viittaat kommentillasi siihen että PS ei lähtenyt hallitukseen niin osasyy/kunnia siitä kuuluu Keskustalle joka heti vaali-iltana ilmoitti jäävänsä hallituksen ulkopuolelle. Perussuomalaisille ja Soinille kunnia siitä että hän ei suostunut asiassa kestämättömiin kompromisseihin toisin kuin SDP ja KaKo tekivät. Koska Katainen ja Kokoomus halusivat pitää tunnustelut ja pääministerin mandaatin, Keskustan ilmoitettua ettei ole käytettävissä ja PS:n marssittua ulos vaihtoehdothan olivat tehdä lehmänkauppoja vasemmiston kanssa tai uudet vaalit. Uusien vaalien pelko ajoi kompromisseihin ja toimintakyvyttömään hallitukseen joka tulee varmuudella kaatumaan. Soini pelasi mielestäni tilanteessa täysin oikein, tuskin Demarit hallitusta olisivat saaneet sen paremmin kasattua jos siinä Kokoomus olisi epäonnistunut ja sittenhän olisikin ollut PS:n vuoro->hallitus jonka politiikan takana olisi voinut seistä tai uudet vaalit joissa vielä suurempi jytky.


ii/ne
10.7.2012 08:29

Itsehän olette äänestäneet nämä henkilöt sinne eduskuntaan turha on enää valittaa . Ja sama peli näyttäisi jatkuvan tästäkin eteenpäin .


reko
10.7.2012 07:24

Olipa persumainen ketju noita kannanottoja. Miksiköhän nuo enimmäkseen kohdistuvat henkilöön? Asioitahan täällä pitäisi kommentoida.

Tilanne auttajamaiden ja Espanjan sekä Italian kanssa on vaikea. Pulassa olevat tahtovat sanella lainaehdot suuruutensa voimin. On vain hyvä asia että Suomen valtiovarainministeri on saanut aikaan rähinän Euroopan johtajien kesken. Urpilaisen mukaan erilaisia skenaarioita asioissa on tarkasteltu, myös eroa yhteisvaluutasta. Tosiasiassa tilanne johtaa Suomen eroon eurosta, jos velkaa pyytävät maat pysyvät asemissaan, etenkään jos vakuuksia Suomen antamille lainoille ei anneta. Valtiovarainministerillämme on voimaa ja tahtoa lähteä pois yhteisvaluutasta. Tämä on unionissa kovin pelätty asia. Kreikan erottamista yhteisvaluutasta ei uskallettu tehdä, kuten ei uskalleta erottaa Espanjaakaan eurosta. Sen sijaan ajatus jonkun maan oma tahtoinen ero yhteisvaluutasta on vain asianomaisen maan käsissä.

Suomella ei ole varaa olla mukana muiden maiden velkojen tukemisessa. Asiat näkyvät tavallisen kansalaisen silmin ja usea niistä mainitseekin. Palvelut selvästikin rapautuvat kotimaassamme. Suomessa pärjää enää hyvällä tuurilla, pitää olla työpaikka eikä ole varaa sairastua. Kotimainen valtamedia unohtaa varmaankin tarkoituksella nämä asiat. Kokoomus ja Keskusta alensivat rikkaiden ja hyvätuloisten valtionverot. Seuraavana on pyrkimys pienentää kasvussa olevaa tasaveroa kuntaliitosten avulla. Suomen rahat ei riitä kaikkeen, vaikka taloutemme sanotaan olevan hyvällä mallilla. Kunnossa oleva talous on vain illuusio, tämän tietää Urpilainen ja Katainenkin, joka vain on piilossa jossakin nukkumassa.

Eurosta eronneella maalla ei tosin ole paljoakaan sanomista, jos unioni ilkeyksissään ryhtyy kostotoimiin kanvälisissä asioissa. Ei sekään kyllä hyvää kuvaa anna EU:sta.


Mika oikiassa
10.7.2012 06:26

SUomi sitoutunut? Kiviniemi pääministerinä ja käteinen valtiovarainministerinä lähtivät ensimmäiseen kreikkakriisiin ja nyt pääministerinä kaikkii euromaiden pankkitukiin ollaan menty. Kaksi henkilöä sanoa, että suomi haluaa. Minä ainakin veronmaksajana en halua mennä mihinkään ulkomaiden velkasaneerauksiin. Haluatko sinä? Suomen euroerosta pikapäätös.


Sdp
10.7.2012 05:51

KANSANÄÄNESTYS ja heti. Tämäkö asioista liian vähän ymmärtävä, ylimielinen blondi päättää. Jos näin on, ei ole asiat häppösissä käsissä. Ymmärrän, että mielellään ns. noissa piireissä pyörii, mutta onko piirit hänelle sitten oikeita. EI. Kyllä etelän herrat osaa tuommoset päät kääntää. Voi meitä raukkoja suomalaisia, tähän on tultu.


järki hoi
9.7.2012 23:33

ja hinnalla millä hyvänsä....


Kiia
9.7.2012 23:30

Kansanäänestys heti,haluammeko olla eu:ssa mukana.
Ei tätä enää kukaan jaksa.
Pitäis alkaa jo keskittymään Suomen ongelmiin.


Vastahanuristi
9.7.2012 23:12

Tämä blondiiko se päättää mitä tehdään. Jos niin on, on Suomen asiat heikolla mallilla.


Apua
9.7.2012 22:53

Ulos eurosta ja pian, etelän mafiosot ovat julkisesti ilmoittaneet meidän ryöstötstä!


Ketku
9.7.2012 22:52

No tottakai on sitoutunut. Voi järjen köyhyyttä, sanon minä!!!


Mika
9.7.2012 22:25

Niin.kuka on sitoutunut Euron maksumieheksi...
Ei varmaankaan Suomalainen työntekijä kansa??
Ehkä raha demarit ja kokoomuslaiset, sekä rikkaat vasemmistolaiset....
minä en ainakaan yhdessäkään pöytäkeskustelussa ole kuullut,että tavallinen kansa olisi sitoutunut Euro pankkien maksumiehiksi!!
Tämä on suurta näytelmää, johon kositaan Suomalaisia veronmaksajia.
Poistamalla meillä koti Suomessa; työpaikat, verotusta korottamalla, maakunnan tiet sorateiksi, eläkkeet jäihin, palkat konkurssiin, vanhukset nurkkaan, opiskelijat entistä tiokammalle. jne.een
Tätäkö Urpilainen tarkoitti??


Mainos
Mainos

Galleriat

Mainos
Uusimmat » | Talous Down Up
Avoimia työpaikkoja paperilehdestä
Mainos
Pääuutiset
Mainos
stats-image
Takaisin ylös