Valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen (sd.) mukaan euromaat ovat samaa mieltä siitä, ettei Kreikalle aiota tehdä myönnytyksiä lainapaketin ehtoihin.
Urpilainen kuvasi euroryhmän illalla käymää keskustelua jopa poikkeuksellisen yksimieliseksi siltä osin, että pallon katsotaan nyt olevan Kreikalla, jonka puolueiden pitäisi sitoutua sovittuun laina- ja uudistusohjelmaan.
– Viesti on selkeä ja se on se, että täytyy pitää kiinni siitä, mistä on sovittu. Pidän mahdottomana ajatusta, että 16 muuta parlamenttia lähtisi uudestaan käsittelemään Kreikan ohjelman vain siksi, että Kreikassa on käyty vaalit.
Urpilaisen mukaan Kreikan mahdollinen eroaminen eurosta ei ollut esillä, eikä siten myöskään riskiarvioita tai toimintasuunnitelmia tilanteen varalle käsitelty.
– Varmasti hallitukset, eri asiantuntijat ja viiteryhmät tekevät erilaisia skenaarioita euroalueen tulevaisuudelle, ja totta kai meilläkin hallitus on tehnyt pitkin kriisin hoitoa erilaisia arvioita. Mutta peruslähtökohta eilisen pohjalta on, että toivomme Kreikan olevan jatkossakin euroalueen jäsen, näemme sen myös Kreikan etuna.

Kommentit
ei riitä suomalaisten rahat kreikan ja muiden maiden hyysäykseen antakaa mennä vain ja kaikki muutkin halukkaat.
Minäkin haluan joulupukilta uuden auton.