Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.) arvioi, että euromaiden valtiovarainministerikokouksesta tulee pitkä ja hankala. Hän oli kuitenkin luottavainen, että sopimukseen Kreikan toisesta tukipaketista päästään tämäniltaisessa kokouksessa.
Urpilainen arvioi, että neuvottelut keskittyvät paketin kokoon ja Kreikan velkakestävyyteen. Suomi ei ole Urpilaisen mukaan valmis kasvattamaan paketin kokoa lokakuussa sovitusta.
--?Me lähdemme siitä, että 130 miljardin pitää riittää. Uskon, että tässä riittää vielä tänään puristettavaa, Urpilainen sanoi Brysselissä ennen kokouksen alkua.
Urpilaisen mukaan yksi mahdollisuus riittävyyskysymyksen ratkaisemiseksi on, että yksityisen sektorin osuutta Kreikan kriisin hoidossa kasvatetaan. Veronmaksajien vastuut pitää Urpilaisen mielestä minimoida kriisinhoidossa.
Myös velkakestävyyden suhteen Urpilainen haluaa pysyä lokakuun päätöksessä, jonka mukaan Kreikan julkinen velka pitäisi painaa 120 prosenttiin bruttokansantuotteesta vuoteen 2020 mennessä. Tuoreimpien arvioiden mukaan julkinen velka olisi näillä näkymin painumassa vain 129 prosenttiin.