Stora Enson työntekijöiden Oulun tehtaiden pääluottamusmies Raimo Hekkala toivoo, että Oulussa selvittäisiin näillä leikkauksilla tuotannossa eikä enempiä tarvittaisi.
”Muilla tehtailla on ollut paljon enemmän tämäntyyppisiä asioita. Toivotaan, että tämä on ensimmäinen ja viimeinen Oulua koskeva lomautus. Mutta sehän on suhdanteista kiinni”, Hekkala sanoo.
Tällä hetkellä näyttää Hekkalan mukaan siltä, että koko tehdas on seisokissa pääsiäisen ajan ja pääosa henkilöstöä lomautettuna. Silloin on töissä vain palovahteja ja muuta turvallisuutta varmistavaa henkilökuntaa.
Pääsiäisen jälkeen tehtaan kaksi paperikonetta ovat vuorotellen pysäytettyinä kumpikin pari viikkoa kerrallaan. Tänä aikana pakkolomalla on siis osa henkilöstöstä vuorojaksoin. Lomautukset pyörivät myös sellutehtaalla.
Lomautusuutisissa ei ole työntekijöille sinänsä mitään yllätystä. ”Tiedotusvälineistä me nähdään itse kukin, missä Suomen talous menee. Vientiteollisuuttahan tämä on, eikä tämä oikein hyvin ole nyt mennyt.”
Hekkalan käsityksen mukaan kuun loppuun mennessä selviää, miten tehtaan käynti kesällä järjestyy ja tarvitaanko mahdollisesti muita toimia.
Nuottasaaressa pääteyt seisokit:
PK 6: 10.4.–23.4.
PK 7: 30.3.–13.4.
sellutehdas:
6.4.–19.4.