Mainos

Teollisuuden tuotanto kasvoi vajaan prosentin

Teollisuuden tuotannon kasvu hidastui Tilastokeskuksen mukaan viime vuonna vajaaseen prosenttiin. Tuotanto kasvoi tänään julkistettujen ennakkotietojen mukaan 0,9 prosenttia. Vuotta aiemmin teollisuustuotanto kasvoi 5,7 prosenttia.

Talous  10.2. | STT Muuta tekstin kokoa -+

Teollisuuden tuotannon kasvu hidastui Tilastokeskuksen mukaan viime vuonna vajaaseen prosenttiin. Tuotanto kasvoi tänään julkistettujen ennakkotietojen mukaan 0,9 prosenttia. Vuotta aiemmin teollisuustuotanto kasvoi 5,7 prosenttia.

Joulukuussa teollisuuden tuotanto nousi 2,0 prosenttia suuremmaksi kuin vuotta aiemmin. Marraskuusta tuotanto kasvoi kausitasoitettuna 2,8 prosenttia.

Metalliteollisuuden tuotanto kasvoi joulukuussa reilut 13 prosenttia vuotta aiemmasta. Elintarviketeollisuuden tuotanto kasvoi miltei 8 prosenttia. Eniten väheni sähkön tuotanto, joka jäi runsaan neljänneksen pienemmäksi kuin vuotta aiemmin.

Teollisuustuotannon kasvu kääntyi laskuksi viime kesäkuussa. Laskun pohja ohitettiin lokakuussa.

Teollisuuden uudet tilaukset vähenivät joulukuussa miltei 17 prosenttia vuoden takaisesta. Tieto on kausitasoittamaton. Kuukausitiedoissa voimakkaat heilahtelut ovat tyypillisiä.

Onko sinulla aiheesta lisätietoa?

13222 Lähetä

Mainos
Ads by Google
Mainos
Mainos
Mainos
Uusimmat | Talous Down Up
Mainos

Terve24 Blogit

Blogeihin
Mainos
stats-image
Takaisin ylös