Talous

Mainos

Ta­lous­tie­tei­li­jä: Suomi toimii oman etunsa vastaisesti

KUVA: BORIS ROESSLER / EPA
Talous 16.7.2015 18:55
STT

Suomi toimii oman etunsa vastaisesti vastustaessaan Kreikan velkahelpotuksia, arvelee taloustieteilijä Ha-Joon Chang Cambridgen yliopistosta. Sekä Kansainvälinen valuuttarahasto IMF että Euroopan keskuspankki ovat ilmoittaneet pitävänsä velkahelpotuksia välttämättöminä.

– Jos IMF sanoo, että Kreikka tarvitsee velkahelpotuksia, se todella tarvitsee niitä. IMF ei ole insituutio, joka kevyesti ottaa tällaisen kannan, Chang sanoo STT:lle puhelimitse.

Chang tunnetaan innovaatioiden ja kehityksen taloustieteen asiantuntijana. Hän on esimerkiksi kritisoinut teollisuusmaita siitä, että ne estävät kehitysmaita turvautumasta sellaisiin käytäntöihin ja instituutioihin, joiden turvin teollisuusmaat itse ovat nousseet nykyiseen asemaansa.

Yliopisto-uransa ohella Chang on toiminut neuvonantajana muiden muassa YK:n monille järjestöille, Maailmanpankille ja eri maiden hallituksille sekä julkaissut useita teoksia.

Historia tarjoaisi oppimateriaalia

Jos Kreikka olisi yritys, se olisi jo kauan sitten ollut konkurssissa. Chang muistuttaa, että yritysmaailmassa velkasaneerauksia tapahtuu koko ajan.

– On parempi helpottaa velkaa ja antaa yrityksen kasvaa tuottamaan voittoa kuin tappaa se kokonaan.

Valtioille vastaavaa järjestelyä ei ole, eikä Kreikka voi valuuttaliiton takia devalvoida valuuttaansa. Siksi Chang kannustaa muiden muassa Suomea muuttamaan ajatteluaan. Jos säästöjä jatketaan, kahden tai kolmen vuoden päästä ollaan taas samassa tilanteessa.

– Tilanteen vaikutus euroalueeseen ja koko maailmantalouteen ei ole Suomellekaan hyväksi. Kreikka voi maksaa velan takaisin, jos se kutistamisen sijaan saa kasvaa.

Chang toteaa, etteivät kaikki euromaat ole oppineet menneestä ja viittaa Marshall-apuun, jolla Yhdysvallat auttoi Euroopan takaisin jaloilleen toisen maailmansodan jälkeen. Nyt Kreikka on polvillaan, eikä sillä ole nykyvelan kanssa mahdollisuutta nousta jaloilleen.

Historiasta ei Changin mukaan löydy esimerkkiä tilanteesta, jossa vastaavasta velkatasosta olisi selvitty ilman velkojen uudelleenjärjestelyä. Hän ottaa esimerkiksi Argentiinan, jonka velkojat ymmärsivät, ettei kaikkia velkoja tulla saamaan takaisin. Chang sanoo, että jos velkojat eivät olisi ryhtyneet velkahelpotuksiin, he olisivat sekä todennäköisesti menettäneet omat saatavansa kokonaan sekä tuhonneet Argentiinan talouden.

Kahden- tai monen- kauppa

Argentiinasta puhuessaan Chang muistaa suomalaisten rakastaman tangon, sillä hän tietää Suomen tangokansaksi.

– Sanotaan, että tangoon tarvitaan kaksi. Jos joku käyttää lainaamaansa rahaa typerästi, niin on olemassa myös joku, joka lainasi rahan. Myös velan antajien on kannettava vastuunsa.

Vältteleekö Suomen hallitus siis vastuutaan? Kysymys saa Changin naurahtamaan.

– Kaikki haluavat syytää muita, enkä usko Suomen olevan tässä erityisen paha. Täytyy muistaa, että aina, kun jokin menee pieleen, velkojat ovat vahvempia ja heidän äänensä kuuluu voimakkaammin.

Chang toivoo ihmisten muistavan velkakriisinkin keskellä, ettei velka ole välttämättä huono asia.

– Emme me arvostele vaikka britti- tai yhdysvaltalaisnuoria siitä, että he ottavat velkaa opintojaan varten, koska se on investointi tulevaisuuteen. Jos Suomi haluaa Kreikan kuntoon, pelastuspaketilla on pyrittävä lisäämään tuottavuutta. Velka voi olla positiivinenkin asia, Chang huomauttaa.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS
Mainos

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Chengin järkeilyssä on ikävä kyllä yksi vika: koko hänen näkemyksensä perustuu siihen, että Kreikka ja kreikkalaiset oppisivat virheistään ja tekisivät pikaisesti korjaustoimenpiteet, joilla "yritys" saataisiin tuottamaan voittoa.

Näin ei valitettavasti tapahdu. Sen sijaan Kreikka lupauksistaan huolimatta sallii veronkierron jatkumisen ja valtavan harmaan talouden, ylisuuren virkamieskunnan jne. jatkossakin, vaikka lupaisi nyt mitä. Kestää sukupolvia aikaansaada tuon mittaluokan muutoksia jossakin maassa.

Jatkossa Kreikka on taas pian konkurssissa ja ruinaamassa uutta tukipakettia, ja sitten taas uutta ja jälleen uutta. Tätä jatkuu vuosikymmeniä. Kuka tahansa talousasioista ymmärtävä tajuaa, että näin ollen mihinkään tukipaketteihin ei kannattaisi mennä mukaan eikä kannattaa niitä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Nykyään se joka hoitaa asiansa ja elää kunnialla on kaikein alinta kastia. Jos teet mitä lupaat, niin sinulla pyyhitään välittömästi pöytää. Hyväksikäyttö ei tunne rajoja, ennen kuin hyväksikäytettävä itse asettaa ne. Tästä voi valitettavasti vetää suuntaviivoja tulevaisuutta ajatellen. Yhteisöllisyys ja avunanto taitaa kokea seuraavien vuosikymmenten aikana melkoisen inflaation.

Näin alkuun voisin olettaa, että turismilla elävä kreikka tuskin on lähivuosina täynnä suomalaisia turisteja. Poliittinen propakanda ja hyväntekeväisyys ei tunnu suomessa uppoavan enää edes koulutettuun ylempään keskiluokkaan. Toisaalta ymmärtäähän sen, koska miksipä kantaa kreikkaan omat lomarahansa, kun kyseisen maan perustoiminnot veloitetaan jo henkilökohtaisessa verotuksessa?

Suomi maksaa euroon kuulumisesta tällä hetkellä noin 36000 työpaikkaa per vuosi, sekä 10 miljardia euroa suoraan - velkarahaa. Varmaa on, että se loppuu jossain kohtaa. Mutta millä tavalla, sitä en osaa ennustaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Näitä tieteilijöitä, jotka elävät maailmassa jossa ei politiikka ole muuta kuin lanttien laskemista, löytyy kyllä kotoisemmistakin ympyröistä yllin kyllin. Yliopistojen virkapelleille ei yhteiskunta, oikeudentaju ja kansalaisten näkemykset elämästä merkitse yhtään mitään siihen verrattuna, että eliitin pussit paisuvat ja näennäinen talous kasvaa. Poliitikoilla onneksi on vielä laajempi näkemys valtiosta ja yhteiskunnasta kuin arvon professoreilla , jotka veisivät meidät pelureiden nappuloiksi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Missä tässä oli se uutinen? Onko mitään tyhmempää kuin Suomen valtion päättäjät?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ketähän tuonkin tyypin mielipiteet kiinnostaa. Mielipiteet on kuin preikä, jokaisella on omansa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Johan nuo kreikkalaisetkin nauraa meidän tyhmyydelle! Hölmölästä ovat Suomem poliitikot kotoisin!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Onkohan Changin historian tieytämyksessä puutteita? Suomessa sotien jälkeinen jälleenrakennus ja sotakorvaukset maksettiin ilman Marshall-apua, köyhää oli muuhun Eurooppaan verrattuna mutta selvittiin.
Siinä Chang on oikeassa että Kreikan velkoja olisi viisasta antaa anteeksi jos maan halutaan selviävän nopeasti jaloilleen. Mutta miksi se vasta nyt tehdään kun velkojiksi on saatu muutamat euromaat. Ja tappiot maksaisi siis koko sotkuun täysin alkujaan osattomat veronmaksajat?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ukkeli puhuu asiaa mutta pikkasen menee asian vierestä siinä mielessä että ongelmahan Kreikan tilanteessa on se ettei ole luottamusta kreikkalaisten kykyyn ja tahtoon korjata järjestelmää sellaiseksi jotta velkoja voitaisiin lyhentää joskus tulevaisuudessa. Pahoin pelkään että kun talous alkaa parantua ja rahaa maksaa velkoja vähemmäksi olisi niin se käytetään johonkin ihan muuhun. Tai on jo käytetty siinä vaiheessa kun asiaa aletaan pohtimaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

HYVÄ KALEVA! Olisit voinut kertoa, että tämä yliopiston luennoitsija on marxilainen, vapaan maailmnkaupan, kv. sopimuksiin perustuvan talouden järjestäytyneen pinttynyt arvostelija. Hänelle "Suomen etu" tarkoittaa Euroopan pirstaloitumista ideologiaan perustuviksi kansallisvaltioiksi, joissa vaölitsee järjestelmävalta eikä kansalasiten tai yritysten vapaus toimia. Hänellä lienee "neoliberalismii-fobia". TYperimmät ajatukset tulevat niiltä, jotkä määrittelevät itse vastustajansa ajatukset ja sanat ja saavat vain isten teoriansa toimimaan.

Eläköön toimittajat!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kilpaillaanko siitä kuka löytää tuntemattomimman tunnetun taloustieteilijän? Sieltä kyllä löytyy höpinää joka lähtöön. Minä lähden tästä vetämään hauen ja katson sen maksan.

TOimittajiin tuskin voi luottaa kun etsivät japaisuttelevat mieleisiänsä juttuja, ja vääristävät poimimalla lauseen tau puolikkaan vaikka sanoja olisikin tarkoittanut vallan muuta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Helppohan sieltä briteistä on huudella kun ei itse laita sentin hyrrää likoon Kreikan pohjattomaan kaivoon.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

"Jos joku käyttää lainaamaansa rahaa typerästi, niin on olemassa myös joku, joka lainasi rahan. Myös velan antajien on kannettava vastuunsa."
Changille tiedoksi, että ei Suomi alunperin niitä rahoja sinne Kreikkaan lainannut. Suomi ja muuta Euromaat tuli pelastamaan koko talousjärjestelmää, eli siis ne kuuluisat Saksalaiset ja Ranskalaiset pankit. Niille se maksu pitäisi mennä. Hieman heppoisilla tiedoilla kaveri kommentoi. Kumma sinällään kun ihan fiksu kaveri kyseessä niiden muutaman kirjan perusteella, mitä olen häneltä lukenut.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kreikka on kuin yritys, joka haluaa voitot itselleen verottomana ja tappiot muiden niskaan korkoineen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mutta kun Urpilaisen kalliiksi tulleet takuudet menisi hukkaan, ja lisäksi tässä on taas tätä Suomen sisäpolitiikkaa mukana. Pelkillä taloudellisilla perusteilla tämä olisi helppoa. Kun politiikka tulee mukaan, niin eipä ole enää.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eiköhän tässä ole Huu-Haa taloustieteilijät jo kuunneltu. Rahan menon saa lakkaamaan lopettamalla sen syytämisen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

"Velka voi olla positiivinenkin asia, Chang huomauttaa."

Velka on todella positiivinen asia - kun toiset maksaa sen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Mainos
Mainos

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Mainos

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on erittäin huono Keski-Suomen, Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa lumipyryn vuoksi. Ajokeli muuttuu erittäin huonoksi iltayöstä alkaen Lapin länsiosassa lumipyryn vuoksi. Ajokeli on huono maan itäosassa sekä Uudenmaan, Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen ja Pirkanmaan maakunnissa lumi- tai räntäsateen vuoksi. Ajokeli muuttuu huonoksi iltayöstä alkaen Lapin itäosassa lumisateen vuoksi.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Sopeutumiseläkkeet

Minuakin ihmetyttää todella suuresti, että miksei Susanna Koski esimerkiksi anna mitään vinkkiä Suvi Lindeenille noista ... Lue lisää...
Älli

Jari ja sarjakuvat

Jari

19.11.

Naapurit

23.11.

Fingerpori

23.11.
Mainos
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image