Suomen Yrittäjät laskisi työnantajien kustannuksia luopumalla lomarahoista ja pekkaspäiväkorvauksista.
Järjestö laskee, että lomarahoista luopuminen alentaisi yritysten työvoimakustannuksia vuodessa noin kuudella prosentilla. Suomen yrittäjien toimitusjohtaja Jussi Järventauksen mukaan yritykset maksavat huimia summia tekemättömästä työstä.
"Kilpailukyvyn palauttaminen ei onnistu hienosäädöllä. On luovuttava totutusta ajattelusta. Tarvitaan vaikuttavia toimia muun muassa tuotantokustannusten alentamiseksi ja työpanoksen määrän lisäämiseksi", Järventaus toteaa yhtiön tiedotteessa.
Käytännössä Suomen Yrittäjien ehdotus tarkoittaa palkkojen alenemista. Järjestö kuitenkin uskoo, että palkkoja olisi mahdollista myöhemmin korottaa, kun taloustilanne kohenee.
Lomarahoista luopuminen edellyttäisi työehtosopimusten muuttamista.