Talous

Suomen rautateillä liikkui entistä enemmän tavaraa ja matkustajia

Talous 17.4.2018 14:39 | Päivitetty 17.4.2018 17:07
STT

Rautateiden henkilö- ja tavaraliikenne kasvoi voimakkaasti viime vuonna, kertoo Liikennevirasto. Tavaraliikenteen kuljetusmäärät kasvoivat jo toisena vuotena perättäin ja kasvua oli sekä kotimaan että kansainvälisissä kuljetuksissa.

Rautateillä oli viime vuonna tavarakuljetuksia 38,5 miljoonaa tonnia. Kasvua edellisvuodesta oli kuusi prosenttia.

Kasvu jatkui myös henkilöliikenteessä. Lähiliikenteessä tehtiin 72,7 miljoonaa matkaa, joten kasvua edellisvuodesta oli neljä prosenttia.

Kaukoliikenteessä matkoja oli 13 miljoonaa, eli kahdeksan prosenttia edellisvuotta enemmän. Suomen ja Venäjän väliset kansainväliset matkat lisääntyivät yli 20 prosenttia.

MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

6:16
Tiukat pudotuspelit veivät kärppäluotsi Mannerin yöunet – ”Puhelin näyttää yleensä herätystä kolmen neljän tunnin päähän, kun menen nukkumaan”  
6:09
Hengityssuoja pitää pölyn loitolla – nenäkannu, silmätipat ja vilkasliikenteisten väylien välttäminen auttavat myös
5:47
Pohjois-Korean Kim ja Etelä-Korean Moon tapaavat perjantaina Koreoiden rajalla
5:18
Ranskan Macron uskoo, että Trump saattaa jättää Iranin ydinohjelmasopimuksen
5:00
Maakuntia voi uhata miljardin rahapula – "Alijäämä voi olla jopa 2-5 miljardin suuruinen"
5:00
Näiden puolueiden jäsenmäärä kasvaa – eniten jäsenmääräänsä kymmenessä vuodessa on kasvattanut perussuomalaiset
2:39
Amnesty syyttää Turkkia järjestelmällisestä kansalaisyhteiskunnan hajottamisesta - toisinajattelu pantu ahtaalle vallankaappausyrityksen jälkeen, sanoo raportti

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Suuri sotaharjoitus 2021

305 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Suuri sotaharjoitus 2021

Entä sitten jos jumalattomat taas hyökkii tänne? Lue lisää...
Kättä pitempää tarvi...

Jari ja sarjakuvat

Jari

26.4.

Naapurit

26.4.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image