Talous

Suomen Kiin­teis­tön­vä­lit­tä­jät ennustaa asuntojen kysynnän kasvavan

Talous 12.3.2018 10:17 | Päivitetty 12.3.2018 12:55
STT

Suomen Kiinteistönvälittäjät odottaa asuntojen kysynnän kasvavan huhti-kesäkuussa koko maassa. Asuntojen hintojen odotetaan kuitenkin ennusteen mukaan kohoavan vain kaikkein kysytyimmissä asunnoissa.

Kerros- ja rivitalojen keskimääräinen hintojen nousuennuste seuraavalle vuosineljännekselle on noin yksi prosentti. Omakotitalojen keskimääräisten hintojen odotetaan pysyvän ennallaan tai laskevan hiukan.

Ennuste perustuu yhdistyksen noin 1 300 jäsenvälittäjän näkemyksiin. Pääkaupunkiseudulla yli 20 prosenttia välittäjistä arvioi kerrostaloasuntojen kauppamäärän nousevan selkeästi. Muuallakin oli asuntokauppojen määrän suhteen valoisia näkemyksiä.

Esimerkiksi hyväkuntoisten ja kohtuuhintaisten omakotitalojen kysynnän odotetaan olevan erityisen vilkasta pääkaupunkiseudun kehyskunnissa sekä Turun, Tampereen ja Oulun seudulla.

Jäsenvälittäjien näkemysten mukaan asunnonostajia kiinnostavat kaikki hyväkuntoiset asunnot, jotka ovat valmistuneet aikaisintaan 90-luvulla ja mieluiten 2000-luvulla.

- Asunnonostajat ovat yhä haluttomampia aloittamaan suuria remontteja hankkimassaan asunnossa tai pientalossa. Erityisesti lähestyvä putkiremontti vaikeuttaa asunnon oikean hinnan löytämistä myyjän ja ostajan välillä, sanoo Suomen Kiinteistönvälittäjien toimitusjohtaja Jussi Mannerberg tiedotteessa.

Vanhoista kerrostaloasunnoista on kovaa kysyntää ainoastaan Helsingissä, Tampereella ja Turussa. Etenkin pien- ja rivitaloissa ongelmallinen erityisryhmä ovat 70-luvulla valmistuneet talot, joissa on esimerkiksi alapohjan rakenteissa merkittäviä peruskorjauksia vaativia erityispiirteitä.

Myös vuokra-asuntojen kysyntä nousee koko maassa tasaisesti. Eniten kiinnostusta vuokra-asuntoihin on pääkaupunkiseudulla kehyskuntineen ja Pohjois-Suomessa.

MAINOS

Kommentoi

Miksi ihmiset käyttävät kiinteistönvälittäjää vuonna 2018? Miksi ette tee kauppaa ilman kolmatta osapuolta ja säästä tuhansia euroja?
Mitä hyötyä siitä välittäjästä on?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

78
Rasismitutkija Vesa Puuronen: MV-oikeudenkäynnissä punnitaan sananvapauden rajat Suomessa – Kovemmat sanktiot tarpeen
38
Uusi valvontalaitteisto Kajaanintien ja Ratakadun risteykseen – seuraa myös liikennevalojen noudattamista
30
Vain joka kolmas jatkaa suoraan lukiosta jatko-opintoihin – tukikuukausia ei haluta käyttää kakkos- tai kolmosvaihtoehtoihin
24
ICT-ala vetää Oulussa – edessä on positiivinen työvoimahaaste
19
Euroopan komissio ehdottaa liikenneverkon ydinkäytävän jatkamista pohjoiseen – mahdollistaisi unionin rahoituksen liikenteen kehittämiseen
17
Tivolilaite jumittui teknisen vian vuoksi Oulun Hietasaaressa, pelastuslaitos auttoi 14 henkilöä alas puomitikkailla
15
Juhannusviikko alkaa Oulussa ukkosen jyrinässä ja kovassa tuulessa, epävakainen sää jatkuu koko viikon

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa sekä Lapin kaakkoisosassa kehittyy ukkoskuuroja, joiden yhteydessä esiintyy voimakkaita ukkospuuskia, yli 15 m/s.

Metsäpalovaroitus annetaan tänään klo 12 Kainuun maakuntaan sekä seuraaviin Lapin kuntiin: Kolari, Sodankylä, Pelkosenniemi ja Inari. Metsäpalovaroitus on edelleen voimassa maan etelä- ja keskiosassa, Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Simo, Ranua, Kemi, Keminmaa, Tornio, Ylitornio, Tervola, Pello, Rovaniemi, Kemijärvi ja Enontekiö.

Jari ja sarjakuvat

Jari

17.6.

Naapurit

18.6.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image