Eurooppaministeri Alexander Stubbin (kok.) mukaan Euroopassa viime kuukausina käyty keskustelu talouskasvusta ja kurista on ollut liian mustavalkoista, koska molempia tarvitaan.
Stubbin mukaan Suomen linjana on, että talouskuria ja -kasvua ei voi erottaa toisistaan.
– Meidän mielestämme nämä kaksi menevät selkeästi käsi kädessä, Stubb sanoi Ylen Ykkösaamussa.
– Ensin pitää saada luottamus, joka tarkoittaa kuria, ja sen jälkeen lähdetään kasvun tielle.
Stubbin mukaan avaimina talouskasvuun ovat tällä hetkellä EU-maissa toteutettavat rakenteelliset uudistukset, EU:n sisämarkkinoiden loppuunsaattaminen – mukaan luettuna digitaaliset sisämarkkinat – sekä maailmankaupan vapauttaminen.
Stubbin mielestä lainavetoinen talouskasvu ei ole ratkaisu euromaiden ongelmiin.
– Me emme voi kasvaa velalla, ja se pitää jokaisessa eurooppalaisessa maassa ymmärtää.
Stubbin mukaan Kreikan mahdollisella erolla eurojärjestelmästä ei olisi radikaaleja vaikutuksia Suomelle.
– Jos Italiassa ja Espanjassa ilmenisi ylitsepääsemättömiä ongelmia, niin seurausvaikutukset olisivat toki sitten pidemmälle meneviä.