Talous

Sievitalo osti haapavetisen Makevan lii­ke­toi­min­nan – hakee kasvua hy­vin­voin­ti­ti­lo­jen rakentajana

Talous 17.4.2018 13:00
Kaleva

Sievitalo hakee voimakasta kasvua hyvinvointitilojen rakentajana ja ostaa haapavetisen Makeva Oy:n liiketoiminnan.

– Kaupan ansiosta meille avautuu kokonaan uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Sievitalo pystyy tarjoamaan jatkossa kunnille, kaupungeille ja alan yrityksille vuokrattavia hoiva- ja päiväkoteja kokonaisvaltaisesti, kertoo Sievitalo Oy:n kehitysjohtaja Juha-Matti Silver.

Yhtiön konseptissa Sievitalo hoitaa tarvittaessa samalla kertaa suunnittelun, rakentamisen, rahoituksen ja vanhojen kiinteistöjen jatkojalostuksen.

Makevan henkilöstö siirtyy liiketoimintakaupassa vanhoina työntekijöinä Sievitalon palvelukseen.

Sievitalo Oy:n henkilöstömäärä on noin 130 henkilöä. Yhtiön päättyneen pidennetyn tilikauden liikevaihto oli noin 71 miljoonaa euroa.

Kokkolassa sijaitsevan pääkonttorin lisäksi Sievitalolla on toimipisteet Vantaalla, Tampereella, Sievissä, Vaasassa, Kuopiossa ja Turussa.

MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

6:16
Tiukat pudotuspelit veivät kärppäluotsi Mannerin yöunet – ”Puhelin näyttää yleensä herätystä kolmen neljän tunnin päähän, kun menen nukkumaan”  
6:09
Hengityssuoja pitää pölyn loitolla – nenäkannu, silmätipat ja vilkasliikenteisten väylien välttäminen auttavat myös
5:47
Pohjois-Korean Kim ja Etelä-Korean Moon tapaavat perjantaina Koreoiden rajalla
5:18
Ranskan Macron uskoo, että Trump saattaa jättää Iranin ydinohjelmasopimuksen
5:00
Maakuntia voi uhata miljardin rahapula – "Alijäämä voi olla jopa 2-5 miljardin suuruinen"
5:00
Näiden puolueiden jäsenmäärä kasvaa – eniten jäsenmääräänsä kymmenessä vuodessa on kasvattanut perussuomalaiset
2:39
Amnesty syyttää Turkkia järjestelmällisestä kansalaisyhteiskunnan hajottamisesta - toisinajattelu pantu ahtaalle vallankaappausyrityksen jälkeen, sanoo raportti

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Suuri sotaharjoitus 2021

305 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Suuri sotaharjoitus 2021

Entä sitten jos jumalattomat taas hyökkii tänne? Lue lisää...
Kättä pitempää tarvi...

Jari ja sarjakuvat

Jari

26.4.

Naapurit

26.4.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image