Ranskassa maan sosialistihallitus on julkaissut suunnitelmansa suurille säästötoimille, joita tarvitaan maan talouden vakauttamiseen. Ranska säästää rahaa nostamalla veroja ja leikkaamalla julkisia menoja.
Veronkorotukset kohdistuvat erityisesti rikkaisiin kotitalouksiin ja suuriin yrityksiin. Samalla hallitus peruu Nikolas Sarkozyn aikaisen hallituksen kaavailemia veronkorotuksia, kuten arvonlisäveronkorotuksen.
Toukokuussa valtaan astunut sosialistipresidentti Francois Hollande korosti vielä vaalikampanjassaan, että rankkojen säästöjen sijaan Ranskan talous saadaan elpymään aktiivisella kasvupolitiikalla.
Ranska arvioi säästävänsä veronkorotuksilla tänä vuonna 7,2 miljardia euroa ja ensi vuonna 6,1 miljardia. Arvioiden mukaan maan budjetin vuosittainen alijäämä suhteessa bruttokansantuotteeseen saadaan EU:n kasvusopimuksen edellyttämälle 3 prosentin tasolle ensi vuoden loppuun mennessä. Viime vuoden lopussa alijäämä oli 5,2 prosenttia.

Kommentit
Tämä veronkorotus suurituloisille on saanut aikaan sen, että suurin osa rikkaista ranskalaisista ovat jo nyt muuttaneet Lontooseen, jossa heidät on toivotettu tervetulleiksi. Näin se menee.
Juuri näin sen pitää mennä. Verotetaan sieltä missä sitä rahaa oikeasti on! Samaan suuntaan tehtiin demareiden toimesta myös täällä Suomessa. Korotettiin pääomaveroa ja tehtiin siitä progressiivista.
Ei ihme että Euroopassa demarit nousee!
Suomessa vastaava on täysi mahdottomuus, valitettavasti.