Pörssikurssit kääntyivät tänään laskuun sekä Euroopassa että Yhdysvalloissa. Helsingissä kurssit painuivat 0,7 prosenttia miinukselle. Tunnelmia painoi muun muassa EU:n talousennuste, joka povaa euroalueelle talouden supistumista 0,3 prosenttia tänä vuonna.
Nokian kurssi painui lähes kaksi prosenttia ja päätöskurssiksi tuli 4,10.
Vaihtokärki oli miinuksella, nousijoita olivat vain Sampo ja Kone. Kone kertoi suuresta hissitilauksesta New Orleansin veteraanisairaalaan.
Tulosjulkistaja Olvi paransi tulostaan, mutta otti takkiinsa Valko-Venäjällä. Kurssi päätyi lopulta eiliselle tasolle.
Sanoma päätyi 1,4 prosentin laskuun kerrottuaan myyvänsä pois osuutensa teleoperaattori DNA:sta. Konserni kirjaa kaupasta 17 miljoonan euron kertaluontoisen tappion.
Vaihtoa kertyi vajaat 410 miljoonaa euroa.

Kommentoi